selaa koulutuksia
Ajankohtaista

Virkistävä välivuosi uudella alalla

Jos lähihoitaja Jaana Mäntyselle olisi vuosi sitten sanottu, että ensi keväänä päiväsi kuluvat kylppäreitä laatoittaen ja keittiönkaappeja kasaten, hän ei olisi uskonut.

Mäntynen, 39, viihtyi kolmivuorotyössä kehitysvammaisten vanhusten hoitokodissa ja luuli, että näin elämä menee jatkossakin.

-En ollut koskaan aikaisemmin ajatellut, että lähtisin opiskelemaan jotain muuta.

Mutta sitten jotain tapahtui.

– Lapseni sanoi minulle, että ”sinä olet äiti kaikki illat töissä”. Ja totesin, että niinhän se taitaa olla, Mäntynen sanoo.

Jonakin yövuoron hämäränä hetkenä Mäntynen sukelsi internetiin tutkimaan, mitä hän voisi lähteä opiskelemaan. Kun Poken huoneistosaneeraajan koulutus pompsahti näkyville somekanavissa, Mäntynen ajatteli, että tässä se on.

-Olen aina tykännyt tehdä käsitöitä ja askarrella. Käsityöalalla on kuitenkin vaikea elättää itseään. Tämä tuntui juuri sopivalta vuoden mittaiselta irtiotolta, hän kertoo.

Saarijärvellä asuvalle Mäntyselle sopi hienosti myös se, että huoneistosaneeraajan koulutusta toteutetaan sekä Piilolassa Äänekoskella että osittain Tarvaalassa Saarijärvellä.

– Hain ja pääsin koulutukseen, ja olen ollut tosi tyytyväinen, hän toteaa.

Jaana Mäntynen suosittelee huoneistosaneeraajan koulutusta ihan kaikille. Opinnoissa pääsee kokeilemaan monipuolisesti kaikenlaista, hän sanoo.

 

Töitä riittää

Huoneistosaneeraajan opinnot koostuvat rakennusalan, puuteollisuuden sekä puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinnon osista. Koulutus ei siis ole yhden alan koko tutkinto, vaan linjalta valmistuu korjausrakentamisen moniosaajia, jotka voivat tehdä remontoinnista vaikka ammatin itselleen.

Se saattaa olla Jaana Mäntyselläkin mielessä.

– Olen tykännyt opinnoista tosi paljon, ja kyllä alanvaihtokin on kiikarissa. Ihmiset haluavat kunnostaa kotejaan, ja remonttikohteita tuntuu riittävän, hän pohtii.

Jaana Mäntynen on juuri asentanut paikalleen oven, ikkunan ja karmit Poken puutyöluokassa.

 

Kiehtovat materiaalit

Suurin osa opiskelusta tapahtuu käytännön töissä. Jaana Mäntynen on ollut lokakuusta asti harjoittelussa Saarijärven Mittakalusteessa, ja hän on päässyt tekemään monenlaisia remonttihommia.

– Olen esimerkiksi tapetoinut, laatoittanut kylpyhuoneita ja asentanut keittiön kaapistoja. Laatoitus on lempihommaani. Tykkään tehdä pikkutarkasti, hän kertoo.

Myös näytöt annetaan työpaikkaharjoitteluissa tai tarvittaessa Poken opiskelutiloissa. Haastattelupäivänä Mäntynen on juuri asentanut paikalleen oven sekä ovenkarmit.

– Puu materiaalina kiehtoo minua kovasti. Koulussakin aikanaan valitsin puutyöt, hän kertoo.

Remonttityöläisen työpäivät ovat hyvin erilaisia lähihoitajan arkeen verrattuna, vaikka Mäntynen viihtyykin hyvin kehitysvammaisten vanhusten parissa.

– Tuntuu hyvältä, kun näkee työnsä jäljen ja saa valmista aikaiseksi. Ja tietenkin, kun asiakas on tyytyväinen, hän pohtii.

Kahden lapsen äiti Mäntynen on tyytyväinen myös siihen, että koulutettava on oikeutettu aikuiskoulutustukeen.

Ensimmäiset kymmenen huoneistosaneeraajaa valmistuvat tänä keväänä, ja heistä kahdeksan on naisia. Mäntystä ei ollenkaan haittaisi, vaikka koulu jatkuisi vielä syksyllä.

– Tällä alalla riittäisi opiskeltavaa pitempäänkin. On mielenkiintoista kehittyä ja oppia uusia menetelmiä ja materiaaleja.

Kiinnostuitko huoneistosaneeraajan koulutuksesta? Seuraava ryhmä aloittaa syksyllä ja haku on nyt auki. Hae mukaan!