selaa koulutuksia
Ajankohtaista

Haemme raskaskoneopetukseen Saarijärvelle päätoimista opettajaa

Haemme raskaskoneopetukseen Saarijärvelle päätoimista opettajaa (ammatilliset aineet) toistaiseksi voimassaolevaan virkasuhteeseen

Työtehtäviin kuuluvat metsä-, maatalousalan sekä logistiikan korjaus- ja kunnossapidon monipuoliset opetustehtävät sekä niihin liittyvät kehittämis- ja hallintotehtävät. Osaamisaloina tulee olla hydrauliikka ja pneumatiikka, kaluston sähkö- ja automaatio. Lisäksi työtehtäviin kuuluvat työpaikoilla tapahtuvan oppimisen ohjaus sekä opiskelijoiden henkilökohtaisten osaamisen kehittämissuunnitelmien (HOKS) ohjaaminen.

Tehtävään valittavalta edellytämme hyviä vuorovaikutus- ja työyhteisötaitoja, vankkaa käytännön työkokemusta mobiilin kaluston kunnossapidon käytännön työtehtävissä, tietoteknistä osaamista sekä valmiutta työn kehittämiseen.

Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on asetuksen opetustoimen henkilöstön kelpoisuuksista (986/1998) 13 §:n mukainen ammatillisten tutkinnon osien opettajan kelpoisuus. Kelpoisuus koostuu soveltuvasta korkeakoulututkinnosta, vähintään kolmen vuoden opetussisältöä vastaavasta alan käytännön työkokemuksesta ja opettajan pedagogisista opinnoista. Kelpoisuusehtojen muutoin täyttyessä on kuitenkin mahdollista tulla valituksi myös ehdollisesti siten, että sitoutuu suorittamaan kelpoisuuteen vaadittavat opettajan pedagogiset opinnot työn ohessa kolmen vuoden kuluessa tehtävässä aloittamisesta.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (OVTES osio C). Tehtävässä on kuuden (6) kuukauden koeaika. Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä lain 504/2002 mukainen lasten kanssa työskentelevän rikostaustan selvittämiseksi tarpeellinen rikosrekisterin ote, joka ei saa olla 6 kk vanhempi. Valitun tulee palvelussuhteen alkaessa 30 päivän sisällä toimittaa lääkärintodistus terveydentilastaan

Tehtävä voi alkaa sopimuksen mukaan.

Hakeminen

Hakemukset ja CV pyydetään toimittamaan 10.2.2021 klo 12.00 mennessä sähköpostilla: toimisto@poke.fi

Lisätietoja

koulutusjohtaja Pekka Janhonen 0400 542 031 ja
opettaja Ari Moisio 040 5662 997