selaa koulutuksia
Ajankohtaista

Nuoret järjestävät Vaikuta!-teemapäivän Pokella

Nuoret järjestävät Vaikuta!-teemapäivän Pokella

Vaikuta!- teemapäivä järjestetään keskiviikkona 11. syyskuuta Poken Opinahjon toimipisteessä. Päivän järjestävät kolmannen vuosikurssin nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinnon opiskelijat ja se on tarkoitettu kasvatus- ja ohjausalan opiskelijoille. Päivän toteutukseen osallistuu myös muita paikallisia tahoja ja se järjestetään yhteistyössä Nuorten Suomi ry:n kanssa.

Vaikuta!- teemapäivä on nuorten kanssa lukuvuoden 2017-2018 aikana kehitetty konsepti, jonka tarkoituksena on innostaa ja kannustaa nuoria vaikuttamaan sekä toisaalta kerätä nuorten ajatuksia päätöksen teon tueksi. Se on myös oiva menetelmä demokratiakasvatukseen ja osallisuuden vahvistamiseen. 

Päivä toteutetaan pelillisin menetelmin seppo.io oppimisalustalla. Yhteisen aloituksen jälkeen ryhmät kiertävät vapaassa järjestyksessä työpajoja sekä tekevät ns. yleistehtäviä.  

Nuoret ovat kutsuneet päivään mukaan Äänekosken kaupunginvaltuuston 3. varapuheenjohtajan Tommi Lunttilan.

Päivän ohjelma: 

Klo 9.30 Siirtyminen saliin ja yhteinen aloitus, ohjeistus pelaamiseen ja ryhmiin jakautuminen. 

Klo 10.00 Opiskelijat aloittavat pelin pelaamisen. 

Klo 11.30 Ruokailu. 

Klo 12.15 Saapuminen takaisin saliin, loppupuheenvuorot, tulosten julkistaminen, palkintojen jakaminen ja palautteen kerääminen. 

Klo 13.00 Vaikuta-teemapäivä päättyy.  

Oheisen videon kautta saa hyvän käsityksen pelin ideasta. Nuorten Suomi Youtube-kanava: https://www.youtube.com/watch?v=rEkHu7tq5Ww&t=3s 

Lisätietoja antavat Poken kasvatus- ja ohjausalan opiskelijat:

Oskari Väisänen: puh. +358 45 6940030, sposti 171007@edu.poke.fi

Janne Pylväinen: puh. +358 45 1383885, sposti 171021@edu.poke.fi

Eero Pitkänen: puh +358 44 5550881, sposti 171020@edu.poke.fi