selaa koulutuksia
Uutiset

Äänekosken Piilolan kampuksen asuntolaan tehdään yli kahden miljoonan euron peruskorjaus

Poken Äänekosken Piilolan kampuksen peruskorjaus alkaa tällä viikolla. Peruskorjauksen kustannusarvio on yli kaksimiljoonaa euroa, ja se on Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymän mittakaavassa suuri investointi.

-Peruskorjaus on meille vuositasolla suuri investointi, ja asuntolan remontti on viimeinen Äänekosken toimipisteiden remonteista. Haluamme lisätä asumismukavuutta ja viihtymistä. Meille on myös tärkeä, että voimme tarjota opiskelijoille asunnon ja mahdollisuuden opiskella Äänekoskella, sanoo koulutusjohtaja Hannu Pönkä.

Remontti alkaa kahvila Namiksen tiloista sekä asuntolan A-rakennuksen asunnoista, jotka on nyt tyhjennetty. Seuraava osa asuntolasta menee remonttiin kesäkuun alussa, ja viimeinen osa syysloman jälkeen. Kaksi kolmasosaa asunnoista valmistuu elokuussa, joten suurin osa opiskelijoista pääsee muuttamaan uusiin tiloihin lukuvuoden alussa.

Asuntolaan tulee uusi nykyaikainen ilmanvaihtojärjestelmä sekä uusi vesikatto. Lisäksi tehdään putki- ja lämmitysremontti sekä uusitaan yhteiset saunatilat. Asuntolaan tehdään myös uudenlaiset harrastetilat ja kaikkiin 24 soluhuoneistoon täydellinen sisäremontti. Lisäksi tehdään asuntolanhoitajalle ja kiinteistöhuollolle toimistot sekä taukotilat.

Asuntola on peruskorjattu viimeksi 1990-luvulla. Peruskorjauksen kokonaisurakoinnista vastaa Rakennusliike Porrassalmi Oy.

Lisätietoja: koulutusjohtaja Hannu Pönkä, Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, p. 040 054 9288