selaa koulutuksia
Uutiset

Haemme koulutusjohtajaa

Hakuaika on päättynyt.

Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä hakee koulutusjohtajaa

 

Johtoryhmän jäsenenä toimivalta koulutusjohtajalta edellytetään kokonaisvaltaista näkemystä ammatillisen koulutuksen kehittämisestä tekniikan, tietojenkäsittely ja tietoliikenteen (ICT) ja palvelualoilta, näyttöjä johtamisesta sekä yhteistyöstä eri organisaatioiden välillä, vahvaa opettaja- ja työkokemusta sekä toimivia työelämäyhteyksiä.

Arvostamme lisäksi ennakkoluulotonta näkemystä uusien opetusmenetelmien ja -teknologioiden hyödyntämisestä ammatillisessa koulutuksessa.

Haettavana oleva henkilö tulee toimimaan Äänekoski Piilolan koulutusalojen, Viitasaaren palvelu- ja tekniikan alojen sekä Laukaan tekniikan alojen koulutusjohtajana.

Viran kelpoisuusehdot ovat opetustoimen henkilöstön (986/1998) mukainen kelpoisuus tekniikan aloille sekä palvelualoille. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (OVTES). Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Valitun on 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote, joka ei saa olla kuutta kuukautta vanhempi.

Hakemukset Kuntarekry.fi -järjestelmän kautta:

Kuntarekry.fi