selaa koulutuksia
Uutiset

Lähes 350 nuorta sai opiskelupaikan Pokelta

Kevään yhteishaun tulokset selvisivät torstaina 11. kesäkuuta. Pokella aloittaa elokuussa 348 nuorta oman alansa perustutkinnon. Lähes kaikki hakijat pääsivät toivomalleen alalle eli niin sanottu ykkösvalinta toteutui.

Suosituimpia aloja olivat logistiikka, jota voi opiskella Äänekoskella ja Viitasaarella.  Suosittuja olivat myös sähkö- ja automaatioala, hiusala sekä metsäala Saarijärven Tarvaalassa.

Tulevana syksynä Poke laajentaa Laukaaseen, jossa alkaa uusina tutkintoina sähköalan sekä lähihoitajien koulutukset. Rakennusalan tutkinto jatkaa Laukaassa vanhaan malliin. Laukaan koulutukset olivat suosittuja, ja ryhmät tulivat täyteen.

Tänä vuonna Pokella aloittaa hieman vähemmän opiskelijoita kuin vuosi sitten, jolloin oli ennätyssuosittu vuosi, kun aloittaneita oli 380.

-Hienoa, että alueemme nuoret voivat hankkia ammatin opiskellen mahdollisimman lähellä kotia, sanoo opinto-ohjaaja Leena-Marja Jäspi.

Pokella oli yhteishaussa 16 perustutkintoa eri yksiköissä Laukaassa, Saarijärvellä, Viitasaarella, Äänekoskella Opinahjossa ja Piilolassa.

Yhteishaku on edelleen peruskoulun päättävien hakeutumisväylä ammatilliseen koulutukseen. Yhteishaussa on mukana osa perustutkintojen paikoista. Loput paikat ovat auki jatkuvassa haussa, jossa on myös oppisopimuksen sekä ammatti- ja erikoisammattitutkintojen paikat.

Poken jatkuvan haun koulutustarjonta löytyy nettisivuiltamme www.poke.fi. Ammatilliseen koulutukseen valmentavan koulutuksen VALMAn haku päättyy 21. heinäkuuta.

Opiskelijan pitää ilmoittaa opiskelupaikan vastaanottamisesta oppilaitokseen viimeistään 25.6. Ohjeet ovat sähköisessä valintakirjeessä.

Valitut opiskelijat yksiköittäin:

  • Piilola   Äänekoski              139
  • Opinahjo  Äänekoski            63
  • Saarijärvi                               64
  • Viitasaari                               36
  • Laukaa                                  46
  • Yhteensä                              348

Lisätietoja: opinto-ohjaaja Leena-Marja Jäspi, Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, p. 040 095 6831