selaa koulutuksia
Uutiset

Poke sai tunnustuksen etäoppimisen ja digitaalisen oppimisen kehitystyöstä

Poke on nimetty jälleen Microsoft Showcase Schooliksi. Tunnustus on kansainvälinen ja sen voi saada oppilaitos, joka kehittää uusia oppimisen tapoja ja tuo digitaalisia oppimisympäristöjä jokapäiväiseen oppimiseen.

-Tunnustus myönnetään aina vuodeksi kerrallaan ja olemme saaneet sen kerran aiemmin. Minusta tämä on hieno tunnustus ja kertoo siitä, että olemme ottaneet ennakkoluulottomasti uusia oppimismenetelmiä käyttöön. Ammatillisessa koulutuksessa Suomessa tämä tunnustus on nyt vain yhdellä oppilaitoksella Poken lisäksi, ja me olimme aikanaan ensimmäinen ammatillinen oppilaitos Suomessa, joka tämän sai, sanoo digitaalisten oppimisympäristöjen asiantuntija Pekka Ouli Pokelta.

Pokella on kehitetty uusia oppimisympäristöjä ja -menetelmiä pitkäjänteisesti jo vuosia. Esimerkiksi Pedanetia, Office 365:n, Adoben kuvan, grafiikan ja videon käsittelyohjelmia sekä simulaattoreiden mahdollisuuksia hyödynnetään laajasti. Nämä taidot valmentavat opiskelijoita myös työelämään ja jatko-opintoihin.

Oppimisympäristömme kiinnostavat myös kansainvälisesti. Pokella on käynyt vierailijoita muun muassa Intiasta, Libanonista, Puolasta, Alankomaista, Indonesiasta ja Kiinasta, sanoo Ouli.

Poken digitaaliset oppimisympäristöt ovat saaneet myös muita tunnustuksia. Vuonna 2018 Poke voitti Atean Vuoden digitaalisin teko -palkinnon. Poke osallistui kilpailuun metsäkone- ja hitsaussimulaattoreilla, VR-tekniikalla sekä pelillisellä oppimisella. Suurin osa digitaalisista oppimislaitteista on hankittu Pokelle Biotar-hankkeen rahoituksella.

-Olemme ajan hermolla pelillisessä oppimisessa. Digitaalinen oppiminen ja esimerkiksi virtuaalitekniikka yleistyvät nyt nopeasti. Myös yhteistyötkumppanimme Ponsse ja Valtra tekevät jo virtuaalisia sisältöjä, joilla opitaan koneiden huoltoa, sanoo Pekka Ouli.

Hän on myös itse saanut vuonna 2019 Microsoftin arvostetun kansainvälisen MIE Fellow-arvonimen. Microsoft Innovative Educator Fellow (MIE Fellow) –henkilöitä valitaan vuodeksi kerrallaan. Microsoft Innovative Educator verkosto on ylin asiantuntijajoukko Microsoftin kansainvälisessä opetusalan asiantuntijaverkostossa. Valinta tehdään MIE Expert jäsenistä,  joita on maailmalla  7600 henkilöä  yli 80 maasta.

Pekka Ouli on päässyt arvonimen kautta tutustumaan uusiin kansainvälisiin verkostoihin, kuten esimerkiksi Lontoon BETT-konferenssin asiantuntijatapaamisiin. Tapahtuma on maailman suurin opetusteknologian konferenssi, jossa käy vuosittain yli 35000 asiantuntijaa.

Digilabissa kaikki saavat kokeilla

Pokella toimii myös Digilab. Se on kaikkien alojen opiskelijoille tarkoitettu oppimisympäristö, jossa he löytävät uusia käyttökohteita omalle osaamiselleen.

Digilabissa on esimerkiksi erilaisia VR-laitteistoja ja kameroita, kuten 360-kameroita ja kuvauskoptereita sekä striimauslaitteet. Digilabin henkilökunta ohjaa uden teknologian käytössä opiskelijoita ja Poken henkilökuntaa. Digilabissa voi opiskella myös Tulevaisuuden teknologiat-tutkinnon osan. Siinä opiskelijat tekevät työelämälähtöisen projektin, jossa käytetään jotain uutta teknologiaa.

Esimerkiksi yksi lähihoitajaopiskelija, joka harrastaa tietokonepelaamista, ryhtyi pitämään kevytyrittäjänä pelikerhoja. Hän piti esimerkiksi kesällä verkossa Indonesiaan Minecraft-leirejä.

-Digilab mahdollisti tämän kehityspolun. Siellä opiskelija sai ajatuksen, että pelikasvattaminen on työtä ja löysi yhteistyökumppanit, joiden kanssa toteuttaa kerhoja ja leirejä. Kun hän tuli opiskelemaan, hän ei tiennyt, että peliohjaajana voisi ansaita rahaa.

Digilabissa on myös tehty konseptidemoja yrityksille, kuten virtuaalisia esittelytiloja Moisio Forestille. Samalla opiskelijatkin ovat oppineet tekemään virtuaalisia ympäristöjä. Tämän seurauksena yksi opiskelija tekee tällä hetkellä virtuaalisia messuja Viitasaaren Keksintöjen viikolle.

Tällä hetkellä Poke on mukana KoKemus-hankkeessa yhdessä Jyväskylän yliopiston ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun kanssa. Hankkeen tavoitteena on koulutuspalveluiden ekosysteemin kehittäminen fysiologisen mittaustiedon ja älykkäiden järjestelmien avulla. Hankkeessa tutkitaan ja mitataan muun muassa Poken opiskelijoita, kun he käyttävät simulaattoreita ja VR-laseja.

Lisätietoja: digitaalisten oppimisympäristöjen asiantuntija Pekka Ouli, p. 040 358 9198