selaa koulutuksia
Ajankohtaista

Pokesta valmistunut Antti Rossi osallistuu WorldSkills-kilpailuihin Venäjällä

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopistosta valmistunut Antti Rossi osallistuu WorldSkills-kilpailuihin Venäjälle ensi viikolla

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopistosta kone- ja tuotantotekniikan perustutkinnosta valmistunut Antti Rossi, 22, lähtee maanantaina 19. elokuuta Suomen maajoukkueessa WorldSkills-kilpailuihin Kazaniin Venäjälle. Kilpailut pidetään 22.-27. elokuuta. Rossi valmistui Pokelta keväällä 2016 ja jatkaa nyt opintojaan konetekniikan insinööriksi Savonia-ammattikorkeakoulussa Kuopiossa.

Suolahtelainen Rossi kilpailee Kazanissa kilpalajinaan tehdaskunnossapito. Hän on voittanut aiemmin SkillsFinlandin Taitaja SM-kilpailuissa hopeaa ja kultaa, minkä seurauksena hänet pyydettiin MM-joukkueeseen.

Hän on harjoitellut tiiviisti koko tämän vuoden eksperttinsä, Koulutuskeskus Salpauksen lehtorin Tommi Backmanin valmennuksessa. Backman on kokenut WordlSkills-ekspertti.

-Olen osallistunut maajoukkueleireille ja käynyt treenaamassa muun muassa Joensuun Taitaja SM-kisoissa keväällä. Lisäksi harjoittelen koko ajan töissä Quant Finland Oy:n Suolahden toimipisteessä Metsä Woodilla. Lähden kisoihin hyvillä mielin ja odotan jännityksellä, mihin rahkeet riittävät, sanoo Rossi.

 

Myös Backman luottaa Antti Rossiin.

-Antin lähtöasetelma WorldSkills-kilpailuun on hedelmällinen. Hänellä on kilpailukokemusta ja menestystä Taitaja-tasolla, työkokemusta alan käytännön työtehtävistä sekä käynnissä olevat insinööriopinnot, jotka vahvistavat alan työtehtäviin liittyvää teoriapohjaa. Ensimmäinen valmennustapahtuma osoitti, että Antilla on hyvä ote kilpailutehtäviin tarttumisessa ja suoritusnopeudessa. WorldSkills-kilpailu on ainutlaatuinen kokemus nuorille huippuosaajille. Siellä on mahdollisuus solmia elinikäisiä ystävyyssuhteita ja verkostoitua. Suuri kiitos Pokelle ja Savonialle, kun ne ovat mahdollistamassa Antille tällaista erityslaatuista CV-merkintää ja wau-kokemusta, sanoo Backman.

Ensimmäinen Poken opiskelija

Rossi on ensimmäinen Poken opiskelija, joka on valittu WorldSkills-joukkueeseen. Koulutusjohtaja Hannu Pönkä pitää Rossin osallistumista tärkeänä asiana Pokelle sekä kone- ja tuotantotekniikan alalle. Keski-Suomesta ei ole viime vuosina juuri osallistuttu tehdaskunnossapidon alalta WorldSkills-kilpailuihin.

-Kilpailussa ja taidoissa on kyse ammatin arvostamisesta. Se on meille ykkösasia, koska meillä opitaan tekemällä. Korostamme opiskelijoillemme, että ole ylpeä ammattitaidostasi. Tällaiseen kilpailuun pääseminen on hienoa Antille ja hänen alalleen. Kannustamme opiskelijoitamme osallistumaan Taitaja-kilpailuihin, ja SM-kilpailuissa meidän opiskelijat ovatkin saaneet usein palkintoja, sanoo Pönkä.

Poke ja Savonia lähettävät yhdessä Rossin matkaan ja maksavat osallistumiskulut puoliksi. Sponsoreina ovat lisäksi Sievi, Wurth sekä Quant Finland . Rossi työskentelee opiskelujensa ohella viikonloppuisin ja loma-aikoina Suolahdessa MetsäWoodin Vaneritehtaalla, jossa Quant Finland Oy vastaa tehdaskunnossapidosta.

WorldSkills-kilpailu on joka toinen vuosi järjestettävä nuorten kansainvälinen ammattitaitokilpailu. Kilpailussa ratkotaan maailmanmestaruudet noin 50 lajissa, jotka edustavat ammatillisen koulutuksen aloja. WorldSkills Kazan 2019 on järjestyksessään 45. WorldSkills-kilpailu, joka järjestetään 22.–27. elokuuta 2019 Kazanissa, Venäjällä. Suomen joukkueen kilpailuun lähettää Skills Finland.

 

Lisätietoja: koulutusjohtaja Hannu Pönkä, Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, p. 0400 549 288
opiskelija Antti Rossi, p. 040 410 0515
ekspertti, lehtori Tommi Backman, Koulutuskeskus Salpaus, p. 044 708 1338