selaa koulutuksia
Yrittäjän oppisopimus

Kuntosaliyrittäjä haluaa auttaa asiakkaitaan

Kuntosaliyrittäjä Jani Oksanen vaihtoi alaa seitsemän vuotta sitten. Kymmenen vuotta sorvarina sai riittää, oli aika tehdä jotain ihan muuta. Jani perusti yhdessä kaverinsa kanssa Laukaaseen kuntosalin.

-Oma kuntosali oli minulle pitkään kaukainen haave. Olen itse käynyt salilla jo teini-iästä asti. Kyllähän yrittäjyys oli hyppy tyhjään. Aluksi pelotti, että tuleeko rahaa mistään, sanoo Jani Oksanen.

Sopiva tila löytyi Laukaasta, ja niin kaverukset allekirjoittivat kunnan kanssa vuokrasopimuksen vuonna 2015. Laukaan Kuntokulma oli silloin ja on yhä ainoa yrittäjävetoinen kuntosali Laukaassa.

-Yrittäjyys on vapaata, vaikka tulot eivät ole samat kuin kolmivuorotyössä. Mutta mielestäni kaikkea ei voi rahassa mitata. Myös vaimoni on yrittäjä, ja perheessämme on kolme alle 10-vuotiasta lasta, joten lasten sairastuessa joudutaan todella miettimään, miten asia ratkaistaan. Lisäksi meillä on neljäs, jo omillaan asuva ja opiskeleva lapsi.

Jani on ollut mukana myös kunnallispolitiikassa. Valtuustovuosina hän tutustui erilaisiin hankkeisiin, joissa autettiin päihdekuntoutujia. Sitten hän sai idean auttaa erilaisia kuntoutujia, kuten mielenterveys- ja päihdekuntoutujia, liikunnan avulla.

-Auttamisen pitäisi jalkautua käytännön tasolle. Esimerkiksi kuntosalilla kyykkytreeniä kun tehdään, niin siinä syntyy luottamus ja tulee puhuttua omista asioista. Salilla saa liikuntaa ja sitä kautta myös vahvistuu henkisesti. Toivon, että asiakkaille tulisi salilla tunne, että kun pystyn tähän, pystyn muuhunkin.

Jani halusi vahvistaa osaamistaan ohjausalalla, ja hän aloitti syksyllä Pokella kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnon, nuoriso- ja yhteisöohjaajan osaamisalan. Pokella ehdotettiin, että Janille sopisi opiskelumuodoksi yrittäjän oppisopimus. Siinä yrittäjälle suunnitellaan henkilökohtainen opiskelusuunnitelma, ja oppiminen tapahtuu omassa yrityksessä sekä Pokella lähiopetuksessa.

Jani oli jo aiemmin tehnyt yhteistyötä päihdeongelmaisia auttavan Väentupa ry:n kanssa Laukaassa, joten mentoriksi löytyi Väentuvan toiminnanjohtaja Rita Lepikko, joka toimii työpaikkaohjaajana opiskelun aikana. Mentorilta voi kysyä neuvoa ja tukea, kun eteen tulee uusia asioita.

-Salilla on käynyt jo eri-ikäisiä ohjattavia nuorista ikäihmisiin. On hienoa nähdä, kuinka liikunnan, kannustamisen ja keskustelujen avulla monen elämänhallinta on parantunut. Sitä työtä haluaisin tehdä enemmän tulevaisuudessa. Ja koulutus antaa hyvän osaamisen ohjaamiseen, jota tarvitaan ihan tavallisessakin kuntosalityössä. Yrittäjän oppisopimuskin sopii minulle hyvin, koska voin oppia omassa yrityksessä. Näin yrittäjänä ei olisi mahdollista irrottautua täysipäiväiseksi opiskelijaksi, jos kaikki opinnot ovat koululla, sanoo Jani Oksanen.

Oppisopimus on monelle terminä jokseenkin tuttu, mutta tiesitkö, että se sopii erinomaisesti myös yrittäjälle? Oppisopimuskoulutus suunnitellaan jokaiselle yksilöllisesti ja toteutetaan pääosin käytännön työelämässä, jota täydennetään Poken järjestämillä opinnoilla. Oppisopimuksella voidaan opiskella niin perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkintoja kuin niiden osiakin.

Voisiko oppisopimuskoulutus auttaa sinuakin kehittämään yritystoimintaasi?

Muista, että sinulla ei tarvitse olla valmista suunnitelmaa, vaan voit matalalla kynnyksellä olla yhteydessä meihin. Toimintaympäristöt muuttuvat, ja pohditaan yhdessä sitä, mikä tässä kohdassa olisi sinulle paras mahdollisuus kehittää yritystä ja toimintaasi eteenpäin. Lue lisää yrittäjän oppisopimuskoulutuksesta täällä!

Ja kuten meillä kuuluu sanoa: tunne rajasi. Sitten riko ne. 🔥

Ota siis yhteyttä Työelämäpalveluihin, niin jutellaan lisää!

040 7120 923 & myynti@poke.fi

________________________________________

Seuraatko meitä jo somessa? Instagramista löydät meidät @meollaanpoke