selaa koulutuksia
Esimieskoulutus

Esimieskoulutus haastaa omaa ajattelua

Saku Lampisen mielestä esimieskoulutus saisi olla pakollinen kaikille tiiminvetäjille.

Hihnalla on valtava voimansiirtomötikkä – järeä vaihdelaatikko, jonka ympärille alkaa muotoutua Valtran traktori. Suolahden tehtaalla valmistuu 46 traktoria päivässä. 12 minuuttia per työvaihe, ja parinsadan metrin jälkeen hihnan toisessa päässä traktori on koeajoa vaille valmis. Puola, Ranska, Iso-Britannia… valmiit ajokit siirtyvät ulos odottamaan juna- tai rekkakyytiä maailmalle.

Työnjohtaja Saku Lampinen alaisineen vastaa siitä, että asentajilla on käytössään tarvittavat osat juuri silloin, kun niitä tarvitaan. Valoisassa tehdashallissa suihkivat värikoodein merkityt junat lasteineen.

– Kaikki on tarkkaan mietittyä, jotta asentajalla ei kulu aikaa osien etsimiseen, Lampinen kertoo.

Hyötyä käytännössä

Saku Lampinen on nähnyt traktoritehtaalla monia vaiheita, sillä hän tuli taloon asentajaksi heti armeijan jälkeen vuonna 1996. Eri työtehtävien jälkeen, materiaalin käsittelyn ja varastoinnin työnjohtajana hän innostui opiskelemaan. Lampinen kävi ensin Poken lähiesimiestyön ammattitutkinnon, ja sen tehtyään suoritti vielä tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinnon.

Mistä tuli into opinpolulle?

– Koulutuksesta on työssä paljon hyötyä. Joskus voi tuntua, että miksi ihmeessä asia tehdään näin, eikö sen voisi tehdä helpommalla tavalla. Kun joutuu asettumaan oman esimiehen asemaan, tajuaa että kyllä tähän on joku syy, hän pohtii.

Lähiesimiestyössä vaaditaan osaamista ihmisten johtamisesta, toiminnan kannattavuudesta ja kehittämisestä. Opiskelu haastaa omaa ajattelua, ja siksi se tuntui ajoittain työläältä, Lampinen myöntää.

– Usein asioita tulee mietittyä liian vaikeasti. Täällä meilläkään ei tarvitse ajatella, että asiakas on ainoastaan traktorin ostaja. Kuka on asiakas juuri oman työn kannalta – esimerkiksi traktoriasentaja, joka tarvitsee osia. Silloin tehtävä on paljon helpompi tehdä, hän kertoo.

Opiskelussa on Lampisen mukaan kyse myös siitä, kuinka osaa itse hakea tietoa.

Käytännön tehtäviä työn ohessa

Varsinainen opiskelu tapahtui työn ohessa. Opintotehtävät ja näytöt pystyi liittämään kätevästi käytännön työhön. Eräänä projektina Lampinen esimerkiksi suunnitteli tuotannosta poistuvan traktorimallin osien poistamisen ja uusien osien varastoinnin.

Myös talon perehdytysmateriaalia Lampinen sai päivitettyä.

Poken kanssa yhteistyö sujui hyvin. Lähipäivistä Pokella työnantaja maksoi Lampiselle palkan.

Tärkeässä osassa esimiesopintoja ovat hänen mukaansa henkilöstöjohtamiseen ja työhyvinvointiin liittyvät sisällöt.

– Koulutus avasi silmiä ja antoi uusia näkökulmia. On tärkeää, että työntekijöiden ideoita kuunnellaan ja että työhyvinvoinnista ja turvallisuudesta pidetään kiinni.

Lampinen innostui opiskelusta lopulta niin, että ohjaa nykyään herkästi myös työkavereita opintojen ääreen.

– Kyllä lähiesimieskoulutus pitäisi olla pakollinen kaikille tiiminvetäjille, hän toteaa.