selaa koulutuksia
POKE

Haemme sähköalan sivutoimista opettajaa

Haemme sähköalan sivutoimista tuntiopettajaa (ammatilliset aineet) määräaikaiseen virkasuhteeseen

Työtehtäviin kuuluvat sähkö- ja automaatioalan monipuoliset opetustehtävät sekä niihin liittyvät kehittämis- ja hallintotehtävät. Lisäksi työtehtäviin kuuluvat työpaikoilla tapahtuvan oppimisen ohjaus sekä opiskelijoiden henkilökohtaisten osaamisen kehittämissuunnitelmien (hoks) ohjaaminen.

Tehtävään valittavalta edellytämme hyviä vuorovaikutus- ja työyhteisötaitoja, vankkaa työkokemusta sähköalan työtehtävissä, tietoteknistä osaamista sekä valmiutta työn kehittämiseen.

Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on asetuksen opetustoimen henkilöstön kelpoisuuksista (986/1998) 13 §:n mukainen ammatillisten tutkinnon osien opettajan kelpoisuus. Kelpoisuus koostuu soveltuvasta korkeakoulututkinnosta, vähintään kolmen vuoden opetussisältöä vastaavasta alan käytännön työkokemuksesta ja opettajan pedagogisista opinnoista. Kelpoisuusehtojen muutoin täyttyessä on kuitenkin mahdollista tulla valituksi myös ehdollisesti siten, että sitoutuu suorittamaan kelpoisuuteen vaadittavat opettajan pedagogiset opinnot työn ohessa kolmen vuoden kuluessa tehtävässä aloittamisesta.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (OVTES osio C). Tehtävässä on kuuden (6) kuukauden koeaika.

Ennen tehtävän aloittamista valitun tulee esittää lain 504/2002 mukainen rikostaustaote. Valitun tulee palvelussuhteen alkaessa 30 päivän sisällä toimittaa lääkärintodistus terveydentilastaan.

Tehtävä voi alkaa 2.8.2021 tai sopimuksen mukaan.

Lisätietoja

koulutusjohtaja Hannu Pönkä
p. 0400 549 288
hannu.ponka(at)poke.fi

Hakemukset ja CV

Hakemukset ja CV pyydetään toimittamaan 17.5.2021 klo 12.00 mennessä toimisto(at)poke.fi osoitteeseen.