selaa koulutuksia
Työssä

Nuorten kanssa, nuoria varten

Ari Uusitalo vaihtoi alaa ja opiskeli nuoriso- ja yhteisöohjaajaksi. Nykyään hän on tuttu näky Äänekosken Kesäkaarassa, kouluilla ja nuorisotiloilla.

Nuorisotyöntekijä on nuoren ääni aikuisten maailmassa, heidän kuuntelijansa ja puolustajansa. Tätä tärkeää työtä tekee Ari Uusitalo, Pokelta reilu vuosi sitten valmistunut nuoriso- ja yhteisöohjaaja. Uusitalo työskentelee Äänekosken kaupungin palveluksessa.

– Työn perusta on kohtaaminen nuorten kanssa, siitä se kaikki lähtee, kiteyttää Uusitalo työnkuvansa.

 

Ari Uusitalo kehuu nuoria oma-aloitteisiksi ja mukaviksi. Nuorisotyöntekijä tekee työtä omalla persoonallaan, ja yleensä kaikkien kanssa tullaan hyvin juttuun.

 

Valmentajan
työ innosti

Ari Uusitalo aloitti opinnot Pokella syksyllä 2020. Opiskelemaan hänet ajoi tarve alanvaihtoon. Postin tiiminvetäjänä työskennellyt kone- ja tuotantotekniikan insinööri on kolmen lapsen isä, joka toimii vapaa-aikanaan Äänekosken Huiman juniorijalkapallojoukkueen valmentajana.

– Työkaverit olivat mukavia, mutta työt alkoivat tulla uniinkin. Mietin, että mitä alkaisin tehdä, ja jalkapallosta tulikin mieleen ajatus nuorisotyöstä, Uusitalo, 44, kertoo.

Jalkapallon ohella hän on valmentanut myös jääkiekkoa, ja urheiluhierojaksikin Uusitalo on valmistunut.

– Kun lopulta lähdin opiskelemaan, ajattelin että miksi en tehnyt tätä jo aikaisemmin, hän pohtii.

 

Nuorisotyöntekijän työpäivät vaihtelevat. Joskus Ari Uusitalo aloittaa aamulla koululla, tällä kertaa hän on illalla valvomassa nuorten keilailua Pankkari Areenalla.

 

Talvella tiloja,
kesällä kaaraa

Opinnot sujuivat nopealla tahdilla. Muutamat kurssit Uusitalo suoritti oppisopimusopiskelijana kaupungilla ja 4 H -yhdistyksessä. Hän ehti työskennellä myös Laukaassa koulun pienryhmässä ennen nykyisiä töitään Äänekoskella.

– Tykkään käytännönläheisestä opiskelusta. Parhaiten oppii tekemällä, hän sanoo.

Kaupungin nuorisotyössä tehtävät vaihtelevat joka viikko ja melkeinpä joka päivä.

– Syksyllä ja talvella vierailemme kouluilla, pääsääntöisesti yläkouluilla sekä myös viheralueiden kouluilla nuorisotyöntekijöinä. Joskus työskentelen myös nuorisotiloilla. Työ on pääsääntöisesti liikkuvaa nuorisotyötä.

Kesäkaara on Äänekosken kaupungin nuorisotyön vetonaula, joka vierailee säännöllisesti esimerkiksi eri uimarannoilla niin kaupungissa kuin viheralueillakin. Kaara tuo nuorten ja lasten luo musiikin ja vaikkapa suppilaudat, röhnöpatjat ja sumopainiasut, aina tilanteen mukaan.

– Kesäisin kierrämme myös illalla nuorten suosimilla illanviettopaikoilla mahdollisuuksien mukaan, Uusitalo kertoo.

 

Opiskelu
jatkuu

Nuorten kanssa toimiessa kohtaaminen on Uusitalon mukaan tärkeintä.

– On tärkeää säilyttää nuorten luottamus, me emme ole poliiseja. Toki nuoria ohjataankin, jos se on tarpeen, hän kertoo.

Poken antamalla koulutuksella voi työskennellä myös esimerkiksi vanhusten tai kehitysvammaisten parissa. Uusitalon opinnot kuitenkin jatkuvat, sillä muutamaa päivää aikaisemmin hän on saanut tietää päässeensä opiskelemaan yhteisöpedagogiksi Humanistiseen ammattikorkeakouluun. Monimuoto-opiskelut Helsingin suuntaan onnistuvat pääasiassa työn ohessa etänä.

– Hyvälle tuntuu, tähän on työnantajakin kannustanut, hän iloitsee.