Language
Etsi sivustolta
23.5.2022
Niina Liimatainen halusi eläintenhoitajaksi jo lapsena. Oikea aika haaveiden toteuttamiseen tuli, kun omat lapset lensivät pesästä.
Niina Liimataisen suu kääntyy väkisin hymyyn, kun aletaan puhua sonneista, vasikoista ja navettatöistä.
– Se on niin mukavaa hommaa, ei tunnu työltä ollenkaan, hän kertoo innoissaan.
Liimatainen on äskettäin päättänyt eläintenhoitajaopintojen ensimmäisen harjoittelun Lamminmäen lihakarjatilalla Konginkankaalla. Kahdeksan viikon harjoitteluun on kuulunut monenlaista työtä ruokinnasta ja satapäisen lauman huolehtimisesta traktorien ja muiden koneiden kunnossapitoon. Sekä paljon mullien ja vasikoiden rapsuttelua. Se on ihan parasta.
– Olen pienestä asti tykännyt olla eläinten kanssa. Niiden kanssa touhutessa näkee työnsä tuloksen, kun eläimet voivat hyvin, hän sanoo.
Viimeisimmäksi Liimataisen omassa perheessä on ollut kaneja, ja hänellä on ollut jo pitkään osaomistus ravihevosesta. Sen valmentaminen ja raveissa käyminen olivat hyvää pään nollausta myös silloin, kun kahden lapsen äiti vasta unelmoi eläintenhoitajan ammatista.
– Haaveilin opiskelusta tosi monta vuotta, mutta aina oli jotain esteitä. Aluksi lasten harrastukset veivät kaiken ajan. Mietin myös, miten tulemme toimeen, jos jään opiskelijaksi.
Nyt parikymppiset tyttäret asuvat jo omillaan, ja he kannustivat äitiä koulun penkille.
– Mietin vähän huolissani, että olen 48-vuotias, kun valmistun. Tytöt sanoivat, että sinulla on äiti vain yksi elämä. Ja niin se on, loppupelissä pitää miettiä mitä itse haluaa, Konginkankaalla asuva Niina kertoo.
Tehokas ja ahkera
Opiskelu ja itsensä kehittäminen eivät ole Niina Liimataiselle vierasta. Hän valmistui vuonna 1995 Pokelta kokiksi, ja on kouluttautunut työn ohessa dieettikokiksi sekä suorittanut tekniikan erikoisammattitutkinnon. Viimeiset kymmenen vuotta hän on toiminut Äänekosken kaupungilla ruokapalveluohjaajana.
– Olen aika kiinnostunut asioista ja tykkään ottaa selvää, hän kertoo.
Tammikuussa alkaneita eläintenhoitajaopintojakin hän on lähtenyt viemään tehokkaasti eteenpäin.
– Hankin kaikki kirjat ja teen tehtävät yleensä heti. Muuten ne jäävät roikkumaan, hän naurahtaa.
Mieluiten navettaan
Tarvaalan biotalouskampuksella järjestettävässä koulutuksessa opiskelija valitsee suuntautumisvaihtoehdoista joko tuotantoeläimet tai pieneläimet. Tämä valinta oli Liimataiselle helppo.
– Jos saa valita, menen mieluiten navettaan, hän sanoo.
Seuraavaan harjoitteluun hän pääseekin Hakolan lypsykarjatilalle Konginkankaan Kalaniemeen. Se on taas oma maailmansa.
Harjoitteluviikot ovat tärkeitä jaksoja, jolloin koulussa opittua viedään käytäntöön. Teoriatieto on kuitenkin avainasemassa.
– Koen, että osaan hoitaa eläimiä, mutta koulussa opin, miksi asiat tehdään tietyllä tavalla. Olen oppinut paljon esimerkiksi ruokinnasta, kuten mitkä ruoka-aineet vaikuttavat milläkin tavalla ruoansulatuksessa, Liimatainen kertoo.
Samaan aikaan hänen kanssaan aloitti 25 eri ikäistä ja eri taustoilla olevaa opiskelijaa. Liimatainen saa opintoihinsa aikuiskoulutustuen, mikä on noin 70 prosenttia aikaisemmista palkkatuloista. Toimeentulonkin kanssa siis pärjää.
Mitä vinkkejä Niinalla on antaa heille, jotka vielä haaveilevat?
– Eläintenhoitajan ei pidä pelätä fyysistä työtä, ja tässä pitää opetella koneiden ja laitteiden toimintaa. Eläinten kanssa pitää olla rauhallinen – eläimiä ei saa pelätä, mutta toisaalta ei saa olla liian rohkeakaan. Eläimet aistivat pelon. Eläimet voivat juuri niin hyvin kuin niiden hoitajakin voi, hän toteaa.