selaa koulutuksia
Uutiset

Logistiikan perustutkinto alkaa Laukaassa ensi syksynä

Poke käynnistää uutena alana Laukaassa logistiikan perustutkinnon ensi syksynä. Koulutukseen voivat hakea keväällä peruskoulunsa päättävät nuoret.

-Halusimme viedä myös logistiikan opinnot Laukaaseen, koska laukaalaisten on vaikea kulkea Äänekoskelle. Vuosittain Laukaasta tulee eri alojen opiskelijoita Äänekoskelle, myös logistiikan opiskelijoita, joten on järkevää aloittaa tämänkin alan ryhmä siellä, sanoo koulutusjohtaja Hannu Pönkä.

Lisäksi Laukaassa on suuria logistiikkakeskuksia, joten on perusteltua kouluttaa paikkakunnalla alan osaajia. Pokella logistiikan perustutkinnossa suoritetaan lähtökohtaisesti yhdistelmäajoneuvokuljettajan pätevyys, joka on opiskelijoiden työllistymisen kannalta merkittävä asia. Logistiikan luokkatilat sijaitsevat Poken Laukaan yksikön yhteydessä, ja opetuksessa tehdään tiivistä yhteistyötä Äänekosken yksikön kanssa.

-Tämä on taas yksi askel yhteistyössä Laukaan kunnan kanssa. Vastaamme mielellämme Laukaassa kysyntään. On hienoa, että Laukaan kuntapäättäjät arvostavat toisen asteen koulutusta ja pitävät meitä yhteistyökumppanina, sanoo Pönkä.

Poke käynnistää ensi syksynä Laukaassa uutena alana myös luonto- ja ympäristöalan perustutkinnon, josta valmistuu ympäristönhoitajia. Tämäkin koulutus on suunnattu kevään yhteishaussa peruskoulunsa päättäville. Ympäristönhoitajaksi on tähän asti voinut opiskella vain Poken Tarvaalan yksikössä Saarijärvellä.

Poke järjestää Laukaassa myös sosiaali- ja terveysalan, rakennusalan sekä sähköalan koulutusta. Kaikkiin aloihin voi hakea kevään yhteishaussa, joka on 22.2.-22.3.2022.

Tutustu tarkemmin logistiikan perustutkintoon ja hae meille opiskelemaan alaa Laukaan lisäksi Äänekoskelle tai Viitasaarelle!

Lisätietoja: koulutusjohtaja Hannu Pönkä, Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, p. 040 054 9288