1.9.2026
Kesäisenä keskiviikkona LähiTapiolan oven avaa Sylvia Niemi-Korpi, 19. Hän on Pokelta valmistunut merkonomi ja työskentelee nykyään vakuutusyhtiön asiakaspalvelijana. Päivä on vasta alussa, ja Niemi-Korpi pitää Äänekosken toimistoa auki sulkemisaikaan saakka, kuten arkipäivisin yleensä.
– Tykkään asiakaspalvelusta ja ihmisten kanssa toimimisesta. Usein toimistoon tulee käymään vanhempia ihmisiä ja joskus koko perhe, hän kertoo.
Sylvia Niemi-Korpi valmistui merkonomiksi jouluna 2025. Opiskelu sujui jouhevasti, sillä kaupallinen ala oli ainoa, joka Niemi-Korpea kiinnosti.
– Tykkäsin koulussa matematiikasta, ja asiakaspalvelu ja myyntityö ovat kiinnostaneet minua aina. Meillä oli Pokella aika pieni ryhmä. Se oli kiva, sillä opettajilla oli aikaa ja saimme kaikki huomiota, hän kertoo.
Kielten osalta Niemi-Korpi muistaa hetken, jolloin englannin oppiminen ikään kuin loksahti paikoilleen.
– Sain äidin kaverilta tukiopetusta englantiin ala-asteella ja ehkä sarjojen ja somen auttamana se alkoi jossain kohtaa sujua. Eli vaikka tuntuu, että kieli on vaikeaa oppia, ei kannata lannistua. Minäkin osaan jutella ja voin hyvin palvella ihmisiä englanniksi, hän rohkaisee.
Niemi-Korpi muistelee hyvällä myös opiskeluaikojen tutustumisia eri yrityksiin.
– Vierailuilla saa aina sellaista käytännön tietoa, jota koulussa ei voi saada, hän sanoo.
Harjoitteluun ja töihin
Yhtenä yritysvierailukohteena oli Jysk, josta tulikin Sylvialle tärkeä paikka pitkäksi aikaa.
– Suoritin kaikki työharjoitteluni Jyskissä, olin siellä kesätöissä ja tein töitä myös opiskelujen aikana. Yhden pidemmän harjoittelun tein oppisopimuksella, ja sen jälkeen jäin sinne suoraan töihin.
Hän kertoo, että myymälässä työskenteleminen on fyysistä työtä, johon kuuluu myyntityön ja asiakaspalvelun lisäksi esimerkiksi myymälän somistamista ja siistimistä. Sylvia toimi myös kaupan logistiikkavastaavana.
Vakuutusalalle Niemi-Korven houkutteli kokopäiväinen toimistotyö, ja maaliskuussa hänelle avautui mahdollisuus hakea nykyistä työpaikkaansa.
– Ensimmäiset kahden ja puolen viikon ajan oli pelkkää opiskelua, ja sain perehdytystä Jyväskylässä. Tällä alalla on paljon opittavaa, ja pitää tarkasti tietää esimerkiksi lakiin liittyviä asioita.
Monessa mukana
Ensimmäisiä asiakkaita Niemi-Korpi hoiti verkossa vakituisten työntekijöiden rinnalla, ja muutaman viikon harjoittelun jälkeen hän alkoi tehdä työtä itsenäisesti.
Nyt hänen tehtäviinsä kuuluu niin puhelinpalvelu, verkkoviestintä kuin asiakkaiden kohtaaminen toimistossa. Korvausasioita Sylvia ei käsittele itse, vaan ohjaa ne niistä vastaaville työntekijöille.
– Myyntityössä on hyötyä siitä, että on ulospäinsuuntautunut. Uskon, että opinnoistakin saa enemmän irti, jos on itse aktiivinen, hän pohtii.
Niemi-Korpi olikin innokas opiskelija, ja hän oli mukana esimerkiksi Poken some-tiimissä. Parhaan kaverinsa kanssa hän osallistui aina kaikenlaisiin tempauksiin ja teki myös muutamia tilaustöitä.
– Tehtiin aina kaikkea hauskaa, hän muistelee.
Somen parissa työskentely kiinnostaa yhä, mutta tällä hetkellä hän keskittyy nykyiseen työhönsä. Vapaa-aikaansa hän viettää lenkkipoluilla tai kuntosalilla.
Ehkä joskus Niemi-Korpikin jatkaa opintojaan valitsemallaan alalla.
– Aika moni jatkaa opintoja finanssialalla, ja kyllä se minuakin kiinnostaa. Nyt on kuitenkin hyvä näin, ja haluan tehdä tätä työtä, hän sanoo.