selaa koulutuksia
Oppimaan

Koulutuskokeilu

Koulutuskokeilu

Koulutuskokeilussa voit tutustua sinua kiinnostavan koulutuksen sisältöön ja toteutukseen.

Kohderyhmä

Koulutuskokeilu on suunnattu mm. Keski-Suomen TE-toimiston ja alueen työllisyyden kuntakokeilujen asiakkaina oleville työnhakijoille. Koulutuskokeilun kohderyhmänä on nuoret, alanvaihtajat ja maahanmuuttajat sekä myös muut opiskelusta kiinnostuneet henkilöt.

Järjestämispaikkakunnat

Koulutuskokeiluja järjestetään Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston eri yksiköissä Äänekoskella, Laukaassa, Saarijärvellä ja Viitasaarella.

Koulutuskokeilun toteutus

Koulutuskokeilun sisältö suunnitellaan juuri sinun tilanteeseesi sopivaksi. Koulutuskokeiluja voidaan toteuttaa mahdollisuuksien mukaan Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston kaikilla koulutusaloilla. TE-toimisto tai kuntakokeilu on apunasi, kun sovitaan oppilaitoksen kanssa kokeilusta, sen sisällöistä ja ohjauksesta.

Kokeilun aikana pääset seuraamaan oppitunteja ja keskustelemaan opettajien, opinto-ohjaajan ja alan opiskelijoiden kanssa. Saat tarvittaessa apua myös opiskelun tukitoimien suunnitteluun.

Koulutuskokeilun kesto

Koulutuskokeilun kesto sovitaan henkilökohtaisesti. Sen kesto vaihtelee 1-10 päivää, pääsääntöisesti kesto on 3-5 päivää.

Koulutuskokeiluun hakeutuminen

Sovit koulutuskokeilusta TE-palveluiden tai kuntakokeiluiden asiantuntijan, omavalmentajan, ammatinvalintapsykologin tai muun ohjaavan tahon (esim. Kela) kanssa.

Lisätietoja:
Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto
Pirkko Pinola, opinto-ohjaaja
puh. 040 5673 205
pirkko.pinola(at)poke.fi

Tyomarkkinatori.fi

TE-palvelut-logo

Työllisyyden kuntakokeilu-logo