selaa koulutuksia
Lyhytkurssi

Tulityökorttikoulutus 27.5.2025

järjestämispaikkakunta
Viitasaari
opiskelun ajankohta
27.5.2025
Viimeinen ilmoittautumispäivä
20.5.2025

Kuvaus

Klo 8.00 - 16.00
POKE, Teollisuustie 12-14, 44500 Viitasaari

Tulityökoulutuksen tavoitteena on ennaltaehkäistä tulityöonnettomuuksien synty. Koulutuksen jälkeen ymmärrät tulityön ennakkosuunnittelun ja tulityöluvan merkityksen, sekä osaat tehdä työn turvallisesti. Koulutuksessa opit keskeisen ohjaavan lainsäädännön ja ohjeistuksen sekä eri osapuolten vastuut. Tavoitteena on myös muistuttaa ja ymmärtää tarpeen mukaan vaihtoehtoiset työmenetelmät, jos työpisteeltä vaaditaan kipinätöntä työskentelyä.
Tavoitteena on suorittaa hyväksytysti tulityötutkinto ja saada henkilökohtainen tulityökortti. Vuoden 2016 alusta tulityökorttikoulutus sisältää myös kattotulityökoulutuksen. ennen vuotta 2016 suoritettu tulityökoulutus on voimassa kortissa mainitun ajan ja oikeuttaa tekemään vain kortin mukaisia tulitöitä.

Yhden päivän mittaisen kurssin ja kirjallisen kokeen suorittamalla on tavoitteena saada henkilökohtainen Tulityökortti, joka on voimassa viisi vuotta. Koulutuksessa noudatetaan Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön ja Suomen Finanssialan Keskusliiton vahvistamaa tulitöiden paloturvallisuuskurssin opetussuunnitelmaa. Koulutus muuttui myös kansainvälisemmäksi ja uusi tulityökortti on voimassa Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa. Pohjoismaisten palontorjuntaliittojen hyväksymä tulityökortti hyväksytään myös Suomessa.

Koulutuksen kohderyhmä:

Sekä tulityöntekijällä että tulityöluvan myöntäjällä tulee olla voimassa oleva Tulityökortti.
Tulityön tekemiseen tilapäisellä tulityöpaikalla vaaditaan aina riskienarvioinnin perustella laadittu kirjallinen, määräaikainen tulityölupa. Tulityöluvan myöntää työn tilaajan nimeämä henkilö.
Tulityölupaa tai Tulityökorttia ei pääsääntöisesti edellytetä työtehtävässä, jos työ tehdään
 vakituisella tulityöpaikalla
 palovaarattomilla työmenetelmillä
 vakuuttamattomissa kohteissa

Tulityöt ovat erityistä palovaaraa aiheuttavia töitä, joista syntyy kipinöintiä tai joissa käytetään liekkiä tai muuta lämpöä, jotka aiheuttavat palovaaran. Tulityöt ovat mm. sähkö- ja kaasuhitsaustyöt, kaasujuotostyöt, polttoleikkaustyöt, metallin hionta ja katkaisu laikkaleikkaimella, sekä kuumailmapuhaltimen käyttö.
Katto- ja vedeneristysalan tulitöitä ovat mm. eristettävän alustan kuivaaminen liekillä tai kuumalla ilmalla, bitumin kuumentaminen bitumikeittimessä tai kermieristyksen kuumentamalla tapahtuva kiinnitystyö.

Lyhyt kuvaus sisällöistä:
Tulityökortin tavoitteena on ehkäistä tulityöonnettomuuksien synty. Koulutus sisältää seuraavat teemat: - Paloriskien tunnistaminen - Tulitöiden aiheuttamat vahingot ja niiden analysointi, vastuunjako - Tulityöstandardi/Suojeluohje - Vaihtoehtoiset työmenetelmät - Toiminta onnettomuudessa - Alkusammutusteoria ja käytännön harjoitus - Kurssikoe ja palautekeskustelu
Koulutuksessa esimerkkejä ja painotusta voidaan tuoda esille niin halutessa.

Hinta: 145 e (sis. alv 25,5 %), Tulityökortti ja kirja sisältyvät kurssihintaan.

Huom!
Ilmoittautuminen on sitova. Peruutus on tehtävä 7 vrk ennen koulutuksen alkua. Myöhemmin tehdyistä peruutuksista veloitamme 50 % maksusta. Koulutuspäivänä tai peruuttamatta jätetyistä ilmoittautumisista veloitamme koko maksun. Jos osallistujamäärä jää alle 10 hlön, oppilaitos voi perua koulutuksen. Oppilaitoksen peruessa koulutuksen, maksua ei veloiteta. Oppilaitos ei vastaa muista kuluista. Koulutuksen peruuntumisesta ilmoitataan sähköpostitse tai tekstiviestillä.

ilmoittaudu koulutukseen

Lisätietoa koulutuksesta