selaa koulutuksia
Opiskelu

Päiväni POKElla: Rakennusalaa opiskeleva Elias kertoo koulupäivästään ja alastaan

Millaista opiskelu POKElla on ihan käytännössä? Opiskelemaan hakiessa tai uutena opiskelijana saattaa pohtia, mitä päivät pitävät sisällään, millainen yhteishenki koulussa on tai mitä aiheita kursseilla käydään läpi. Nyt pääset lukemaan, millaista opiskelu on meillä opiskelevien silmin. Toista vuotta rakennusalaa opiskeleva 17-vuotias Elias Oikari kertoo nyt tavallisesta koulupäivästään POKElla. 👉🏻

Hommat käyntiin työmaalla heti aamusta 🔨

Elias Oikari opiskelee POKElla Äänekosken Piilolan kampuksella toista vuotta rakennusalan perustutkintoa, josta hän valmistuu talonrakentajaksi. Talonrakennusalan ammattilaiset vastaavat uudisrakentamisesta, korjausrakentamisesta sekä rakennusten kunnossapidosta. Työ on vaihtelevaa ja oman kädenjäljen näkee konkreettisesti. Elias kertoo, että tavallinen koulupäivä rakennusalan opiskelijana starttaa heti aamusta työmaalla, jossa opittuja taitoja pääsee hyödyntämään käytännössä: “Tavallisesti herään seitsemän maissa ja keitän aamukahvit asuntolassa. Koulupäivä alkaa kello 9 aamulla koululla, josta lähdemme porukalla työmaalle. Tällä hetkellä meillä on työn alla omakotitalon rakentaminen, joka tullaan kokonaisuudessaan tekemään opiskelijatyönä.”

Koulupäivät POKElla ovat Eliaksen mukaan työntäyteisiä, mutta samalla myös mukavan leppoisia. Hänen mukaansa ala sopii sellaisille henkilöille, jotka tykkäävät tehdä käsillään ja kaipaavat arkeen fyysistä työtä. “Kattotyöt ovat minulle ehdottomasti mieluisinta työtä, mutta myös elementtien tekeminen on ihan mukavaa. Hommaa on paljon – esimerkiksi villoitusta, levytystä ja telineiden kasaamista. Sitten on myös talonrakennuksen perustustöitä”, Elias kertaa tehtäviä, joita hän on päässyt opintojensa aikana työmailla tekemään.

Kiinnostaako rakennusalan perustutkinto? Käy lukemassa lisää >>

Fyysisen työn vastapainoksi monipuolista teoriaopetusta 📚

Opinnot rakennusalan perustutkinnossa koostuvat työmaalla työskentelyn lisäksi teoriaopinnoista, joissa opetellaan muun muassa lukemaan piirustuksia. Vaikka Eliaksen päivät kuluvat tällä hetkellä pitkälti työmailla, toteutetaan opintoja niin oppilaitoksessa, oppilaitoksen työmailla kuin verkko-opetuksena ja työpaikalla tapahtuvalla koulutuksellakin.

Teoriatunnit eivät ole Eliaksen lemppareita, mutta hänen mukaansa niitäkin jaksaa hyvin, kun tietää niiden jälkeen pääsevänsä tekemään käytännön työtä, jota rakennusalan opintoihin kuuluu paljon. “Kun pääsee itse tekemään, niin silloin myös oppii”, hän kertoo. Tällä hetkellä Eliaksella on menossa kurssi nimeltä runkovaiheen työt, jonka käytyään hän pääsee opettelemaan kattotöiden tekemistä.

Kovinkaan työmies ei jaksa ilman taukoja ☕️

Koko päivä Eliaksella ei suinkaan mene työmaalla, vaan välillä tullaan koululle syömään ja päivään mahtuu toki muitakin lyhyitä taukoja, jotta opintoja ja käytännön työtä jaksaa painaa. Yksi päivän kohokohdista on kahvitauko: “Me tullaan välitunneilla työmaalta syömään ja sitten mennään takaisin työmaalle. Työmaalla juodaan kahvit työmaakopissa.”

Piilolan kampuksella usean opiskelijan suosikki – kahvila Namis on se paikka, missä myös Elias viettäisi välituntinsa koululla ollessaan. Aina hän ei kuitenkaan välituntia vietä, vaan työskentelee mieluusti hallilla silloin tällöin: “Aina en jaksa edes välituntia pitää, joten silloin teen töitä hallissa”, hän kertoo.

POKElla Eliakselle mieluisinta on hyvä sijainti ja yhteishenki 🙌🏻

POKElla jokaiselle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen suunnitelma opiskeluun. Tämän pohjalta kaikille rakennetaan henkilökohtainen oppimispolku kohti tavoitteita ja tutkintoa. Pienen oppilaitoksen etuna on hyvä yhteishenki, mukavat opettajat, jotka tukevat tilanteessa kuin tilanteessa sekä hyvä sijainti pohjoisen Keski-Suomen alueella. Näitä asioita myös Elias korostaa POKElla: “Yhteishenki on hyvä, ja tulen juttuun kaikkien kanssa, opetus on myös parempaa kuin yläkoulussa”, hän kertaa.

POKE toimii neljällä paikkakunnalla viidessä toimipisteessä: Laukaassa, Saarijärvellä, Viitasaarella sekä Äänekoskella Piilolan- ja Opinahjon kampuksella. Muilta paikkakunnilta opiskelemaan muuttaville löytyy maksuttomat asuntolat Saarijärveltä ja Äänekoskelta, jos päivittäinen kulkeminen kouluun ei ole mahdollista. Myös Elias on muuttanut Äänekosken Piilolan asuntolaan toiselta paikkakunnalta ja arvostaa asuntolassa asumisen mahdollisuutta: “Tulin POKElle opiskelemaan, koska tämä on melko lähellä kotipaikkaani ja mielestäni tämä on paras POKEn yksikkö. Täällä on opiskelijoille ilmainen ja laadukas asuntola, se on iso plussa.”

Mitä sinä haluaisit tehdä tulevaisuudessa? Toisen asteen yhteishaku on 21.2.-21.3.2023. Tulisiko sinusta talonrakentaja vai jotain muuta? Älä unta näe. Tee siitä totta.

Käy tutustumassa koulutuksiin >>
Pohditko POKElle hakemista? Käy tutustumassa vuoden 2023 Hakijan oppaaseen!

_________________

Sinua saattaisi kiinnostaa myös:

Ysiluokka lopuillaan ja tulevaisuus mietityttää? 5 syytä miksi hakea opiskelemaan juuri POKElle!
Huomio ysiluokkalainen, tämä blogi on sinulle! ❤️
Päiväni POKElla: Venla kertoo millaista on opiskella merkonomiksi