selaa koulutuksia
FutureSkills

FutureSkills

Future Skills

Hankkeen toteutusaika: 1.1.2020- 31.12.2022

Hankkeen kuvaus

Hankkeen tavoitteena on tutustuttaa erityisesti nuoret uusiin teknologioihin, kuten tekoälyyn, lisättyyn ja virtuaaliseen todellisuuteen, 3D-tulostamiseen, ohjelmointiin, robotiikkaan ja pelillistämiseen. Samalla uudistetaan mielikuvaa tulevaisuuden työmahdollisuuksista ja kevytyrittämisestä sekä edistetään kansainvälistä yhteistyötä ja luodaan kansainvälisiä verkostoja.
Pääasiallisena kohderyhmänä ovat alueen nuoret, kuten perusopetuksen päättövaiheessa olevat, toisen asteen koulutukseen siirtyvät tai siellä jo olevat. Mukaan kutsutaan myös alueen opettajat sekä muita aikuisia alueen työelämästä ja yhdistystoiminnasta. Keskeisinä toimenpiteinä ovat eri puolilla hankealuetta toteutettavat työpajat, infotilaisuudet sekä aiheeseen liittyvät webinaarit ja podcastit. Hanketta toteuttavat Poken DigiLabin henkilöstö sekä aihealuetta käytännössä toteuttaneet nuoret ja/tai opiskelijat osana opiskelua tai kevytyrittäjinä

Hankkeen suunnitellut toimenpiteet

Digilab XR työpaja

Työpajassa voi tutustua itseä kiinnostaviin virtuaalitodellisuuden (VR) ja laajennetun todellisuuden (AR) laitteistoihin ja ohjelmistoihin. Työpajassa on mukana myös nuori, joka on kokeillut kevytyrittäjyyttä ja käyttänyt tätä teknologiaa
• Laitteistot ja ohjelmistot
• Virtuaaliset ryhmätyötilat ja VR-Chatit kuten AltSpace
• Hyvinvointia virtuaalilaseilla
• Verkostoituminen kansainvälisten partnerien kanssa käyttäen XR-ympäristöjä
• Millaista sisältöä voisi tuottaa tällaisiin ympäristöihin

Digilab 360 kuvaaminen ja Thinglink työpaja

Miten voi tuottaa itseään kiinnostavaa sisältöä virtuaaliympäristöihin. Työpajassa on mukana myös nuori, joka on tehnyt sisältöä joko kevytyrittäjänä tai kesätöissä.
Aiheina
• Laitteet ja ohjelmat
• Ricoh Theta ja Insta 360 kamera
• Perus 360-ympäristön tekeminen
• Missä näitä ympäristöjä on käytetty: Virtuaalimuseo, Kaupungin matkailukohteiden esittely
• Verkostoituminen kansainvälisten partnerien kanssa

Digilab Tekoäly työpaja

Miten voi käyttää tekoälyä jo nyt sisällöntuotannossa. Työpajassa on mukana myös nuori, joka on tehnyt sisältöä kevytyrittäjänä tai kesätöissä.
Aiheina
• Videon muokkaaminen ja luominen tekoälyn avulla (Deepfake, Magisto)
• Materiaalin löytäminen tekoälyn avulla (Google Photos, Apple Kuvat)
• Miksi julkaista videoita ja miten niiden tekemisestä voi hankkia lisätuloja
• Verkostoituminen kansainvälisten partnerien kanssa

Digilab Minecraft työpaja

Tutustutaan, miten Minecraftiä on käytetty Minecraft Äänekoski projektissa ja Nuorten Suomi tapahtumissa. Työpajassa on mukana myös nuori, joka on ollut mukana kevytyrittäjänä järjestämässä Minecraft työpajoja.
Aiheina
• Miten voi suunnitella tiloja ja kappaleita Minecraftilla
• Miten visualisoidaan omat ideat ja tehdään niistä somevideo
• Verkostoituminen kansainvälisten partnerien kanssa

Katso tästä työpajan ohjelma

Digilab Robotiikka ja Dronet työpaja

Tutustutaan, miten lentävillä roboteilla voidaan tehdä upeaa sisältöä niin nettisivulle kuin sosiaaliseen mediaan. Työpajassa on mukana nuori, joka on tehnyt kevytyrittäjyyttä tai kesätöitä, jossa hän on työskennellyt drone-operaattorina
Aiheina
• Ilmakuvien ja videon ottaminen dronella
• Tutustutaan lainsäädäntöön ja lennättämisen sääntöihin
• Verkostoituminen kansainvälisten partnerien kanssa

Hankkeen rahoittaja

Leader Viisari

Hankkeen toteuttajat

  • Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Osatoteuttajat

Hankkeen vastuuhenkilöt

Pekka Ouli

puh. 040 3589 198

Katja Huttunen

puh. 040 8346 693