Tule opiskelemeen Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopistoon Saarijärven Tarvaalaan luontoalan ammattitutkintoa tavoitteena erä- ja luonto-oppaan ammatti!
Perustiedot
Koulutuksen kesto: 1,5 – 2 v, noin 1 viikko lähiopetusta kuukaudessa
Hinta: 500 €, sisältää EA1-, EA2- ja hygieniapassikoulutukset sekä mm. vaelluksiin liittyvät matkakulut. Omia kuluja tulee mm. varustehankinnoista, esim. (talvi)makuupussin ja alustan hankkimisesta. Oppilaitoksella on ahkioita, telttoja, suksia, lumikenkiä ym. varusteita koulutuskäyttöön ja näyttöjä varten.
Koulutuksen aikana tehdään vähintään yksi pidempi erämaavaellus, jonka opiskelijat itse suunnittelevat ja ohjaavat. Vuonna 2022 syysvaellus suuntautui Koilliskairaan.
Oleellisena osana opintoihin kuuluu luonnontuntemus eli eri eliöryhmien sekä luontotyyppien tuntemus. Paljon jää myös oman opiskelun varaan, missä apuna ovat eri vaiheissa opiskelua olevat oppimistehtävät ja tentit. Tässä ensimmäistä viikkoa opiskeleva ryhmä tutustuu suoluonnon ihmeisiin Pyhä-Häkin kansallispuistossa elokuussa 2021.
Luonnonantimia pyritään hyödyntämään retkillä aina mahdollisuuksien mukaan.
Valmistautumista kevään pidemmälle hiihtovaellukselle Salamajärven kansallispuistossa maaliskuussa 2023. Talvivarusteisiin ja -välineisiin totuttautuminen aloitetaan jo alkutalvesta, jolloin kokemusta talvisista telttayöpymisistä ja liikkumisesta mm. lumikengillä, suksilla ja ahkioilla tulee riittävästi ennen pidempiä talviretkiä.
Eräruokaviikolla harjoitellaan tekemään erilaisia ruokia avotulella. Listalla ovat olleet niin perinteiset loimulohet ja rosvopaistit kuin myös esimerkiksi retkiruokien kuivaus ja käyttö.
Koulutukseen kuuluu perustietojen ja -taitojen hankkiminen moottori- ja raivaussahoista sekä mönkijän, moottorikelkan ja mahdollisesti myös traktorin käytöstä.
Vapaavalintaisiin opintoihin kuuluvalla hirsikurssilla opit hirrenveiston alkeet ja voit jatkaa aiheen parissa valinnaisiin tutkinnon osiin liittyen esim. rakentamalla laavun tai vaikka hirsipöydän ja -penkit.
Erilaiset retkeilyvälineet, kuten retkikeittimet tulevat koulutuksessa tutuiksi. Tässä keitetään pannukahvia ananaspurkista tehdyllä spriikeittimellä.
Omien tietojen ja taitojen jakaminen kurssikavereille on erittäin oleellinen osa onnistunutta koulutusta. Tässä kalastukseen syvällisesti perehtynyt kokelas opastaa muita pilkkimisen saloihin Korpilahdella talviaiheisilla rastikoulutuspäivillä helmikuussa 2022.
Kajakki- ja inkkarimelonnasta saadaan koulutuksessa perustiedot ja -taidot. Tärkeimpiä harjoituksia aloittevalle melojalle ovat itsensä ja kaverin pelastaminen veden varaan joutumisen jälkeen.
Koulutuksen aikana osallistutaan erilaisiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin. Samalla saadaan arvokasta kokemusta niiden suunnittelemisesta ja järjestämistä sekä asiakaspalvelutilanteista. Tässä kurssilaiset tarjoilevat Tarvaalan kampuksen avoimien ovien päivinä lettuja ja kahvia vieraille.
Valinnaisissa opinnoissa pääsee työstämään erilaisia luonnonmateriaaleja, kuten nahkaa.
Taulan työstöä sytykemateriaaliksi. Prosessi on monivaiheinen ja alkaa etäjaksolla sopivan taulakäävän etsimisellä. Lähijaksolla tehtävänä on mm. käävän pillistön ja kuoren poistaminen, liottaminen lipeävedessä ja taulan muotoilu litteäksi kuivatusta varten.
Valinnaisten tutkinnon osien näytöt ovat useimmiten opiskelijoiden omista projekteista lähteviä ideoita. Tässä näytönantaja opastaa erityisryhmälle lumikenkien asennusta ja käyttöä.
Joskus parhaimmatkaan valmistelut eivät riitä, vaan suunnitelmat muuttuvat ja voi joutua jäämään metsään yöksi ilman asianmukaisia varusteita. Tällaisia tilanteita varten harjoitellaan suojan rakentamista luonnonmateriaaleista, nuotion tekemistä maastosta löytyvistä tarpeista sekä hätäravinnon hankkimista.
Havulaavu rakennetaan luonnosta löytyvistä tarpeista ja sidotaan vitsaksilla.
Kevään 2022 talvivaellus suuntautui Pyhä-Luoston maisemiin. Saimme erittäin hyvää oppia varsin hankalista olosuhteista räntäsateen ja paakkuuntuvan lumen muodossa, mutta aurinkokin näyttäytyi ainakin yhtenä aamuna!