selaa koulutuksia
Opiskelu

Päiväni POKElla: Kurkkaa logistiikka-alan opiskelija Eetun koulupäivään

Millaista opiskelu POKElla on ihan käytännössä? Opiskelemaan hakiessa tai uutena opiskelijana saattaa pohtia, mitä päivät pitävät sisällään, millainen yhteishenki koulussa on tai mitä aiheita kursseilla käydään läpi. Nyt pääset lukemaan, millaista opiskelu on meillä opiskelevien silmin. Lue, mitä kuuluu tavallisesti logistiikan perustutkintoa opiskelevan 17-vuotiaan Eetu Laakkosen koulupäiviin. 👉🏻

Logistiikka-alalla opiskelu on monipuolista ja töitä riittää 🚛

Hiekotusta, autojen siirtämistä ja korjaamista. Muun muassa sitä on kuulunut yhdistelmäajoneuvon kuljettajaksi tulevaisuudessa valmistuvan Eetu Laakkosen tavalliseen opiskelupäivään POKElla. “Pesin minä opettajan autonkin. Kaikki tehdään, mitä päivän aikana eteen tulee”, hän lisää. Koulupäivä on startannut vähän vaille yhdeksän Äänekosken Piilolan asuntolalta, josta hän on kävellyt koululle. Eetun mukaan logistiikka-alan opiskelu on monipuolista ja päivät vaihtelevia: “Tällä hetkellä minulla on meneillään kurssi, jonka nimi on kuorma- ja yhdistelmäajoneuvon perusteet. Aina meillä ei kuitenkaan ihan kurssin mukaan voi mennä, kun eteen voi tulla mitä vaan. Jos hajoaa joku kone, niin sitä pitää mennä heti korjaamaan.”

Kun koulu alkoi, sisälsi opiskelu pääasiassa teoriaopintoja. Nyt Eetu on päässyt kuitenkin jo tositoimiinkin: “Kun mulla alkoi silloin pari vuotta sitten koulu, niin teoriaahan se aluksi oli. Sitten hypättiin trukin rattiin ja ajettiin trukkikortit. Nyt toisella vuodella on päästy ajamaan isoilla autoilla – ihan tuolla kylillä asti.”

Kuljetusalan ammattilaiset kuljettavat ihmisiä ja tavaroita paikasta toiseen tehokkaasti ja turvallisesti sekä palvelevat asiakkaita. He hallitsevat ajoneuvon kuljettamisen lisäksi kuorman lastauksen, kiinnityksen ja purkamisen, perus huoltotyöt sekä ajoneuvon liikennekelpoisuuden vaatimukset. Opintoja suoritetaan monenlaisissa oppimisympäristöissä ja käytössä on esimerkiksi erilaisia simulaattoreita. Kuorma-autonkuljettajan ja yhdistelmäajoneuvonkuljettajan opinnot sisältävät myös koulutuksia, joita kuljettajan pitää käydä pystyäkseen toimimaan ammatissaan. Jotta tulevaisuudessa pystyy toimimaan ammatissaan, saavat opiskelijat POKEn kautta hankittua tarvittavat ajokortit: “Meidän alallamme opiskelevat saa koulun puolesta traktorikortin, ajokortin, sekä kuorma-auto- ja yhdistelmäajoneuvokortin. Se on iso etu tällä alalla.”

Olisiko logistiikka-ala sinun juttusi? Käy lukemassa lisää opinnoista >>

Vapaa-aika kuluu töissä, asuntolalla tai simulaattorilla ajellessa 🛞

Kun on aika hengähtää opintojen välillä ja pitää välitunti, viettää Eetu sen mieluusti simulaattoriluokassa, jossa voi harjoitella ajamista. Samalla voi turista kavereiden kanssa ja keittää kahvit. Talvisina vapaapäivinä Eetun voi bongata koulun pihalta aurauspuuhista: “Vapaa-aikana olen koulun palkkaamana auraamassa koulualueen pihoja ja parkkipaikkoja. Auraan yleensä iltapäivällä tai illalla, silloin kun lunta sattuu tulemaan. Yleensä auraan opiskelukaverini kanssa yhdessä, mutta on sitä yksinkin tullut aurattua. Saan käyttää tähän koulun koneita.”

Jos vapaa-aika ei kulu auraamassa, viettää Eetu aikaa asuntolalla. Asuntola on ollut pitkän matkan päästä kotoisin olevalle Eetulle mukava paikka viettää aikaa ja levätä opintojen keskellä: “Onhan täällä mukava asua. Jaan soluasunnon kahden saman alan opiskelijan kanssa. On kiva kun on kämppiksiä, ei tule tylsää!”

POKElla et jää yksin ❤️

Hyvät tilat ja välineet, mukavat opettajat ja kiva porukka – siinä Eetun suosikkiasiat POKElla. “Tänne kannattaa hakea, kun tilat, autot ja koneet ovat tietty hyviä, opettajat ovat rentoja, ja kavereitakin täältä varmasti löytää”, hän kannustaa. “Hyvää juttua lentää koulupäivisin, eikä opiskelu jää ainakaan siitä kiinni, etteikö välineitä löytyisi”, hän lisää.

Entäs sitten koulun jälkeen, kun tutkintotodistus on takataskussa? “Tällä alalla töitä kyllä riittää, mutta minä haluaisin lähteä ajamaan puita. Kyllä nuo muutkin hommat kelpaavat”, kertaa Eetu tulevaisuudensuunnitelmiaan.

Mitä sinä haluaisit tehdä tulevaisuudessa? Toisen asteen yhteishaku on 21.2.-21.3.2023. Tulisiko sinusta yhdistelmäajoneuvonkuljettaja vai jotain muuta? Älä unta näe. Tee siitä totta.

Käy tutustumassa koulutuksiin >>
Pohditko POKElle hakemista? Käy tutustumassa vuoden 2023 Hakijan oppaaseen!

_________________________________

Ysiluokka lopuillaan ja tulevaisuus mietityttää? 5 syytä miksi hakea opiskelemaan juuri POKElle!
Päiväni POKElla: Rakennusalaa opiskeleva Elias kertoo koulupäivästään ja alastaan
Päiväni POKElla: Venla kertoo millaista on opiskella merkonomiksi