POKEssa tehdään mittavaa hanketyötä, se käy ilmi hanketoiminnan julkaisusta, joka tehtiin nyt ensimmäistä kertaa. Julkaisu luo katsauksen vuoden 2019 aikana käynnissä olleisiin hankkeisiin, joita oli yhteensä 21; kahdeksan hanketta käynnistyi ja kahdeksan hanketta päättyi.

Hankekatsauksen tarkoituksena on täydentää kuntayhtymän toimintakertomusta ja virallisia hankeraportteja sekä tiedottaa keskitetysti uudella tavalla hankkeiden tavoitteista, toiminnasta ja tuloksista. Katsaukseen on otettu mukaan ne hankkeet, jotka ovat saaneet ulkopuolista rahoitusta.

Tähän katsaukseen tutustumalla saa helposti kokonaiskuvan hanketoiminnastamme. Lisätietoja löytyy hankkeiden www-sivuilta, osoitteesta www.poke.fi/hankkeet sekä ottamalla yhteyttä kunkin hankkeen kohdalla mainittuun yhteyshenkilöön.

Katsaus hanketoimintaan 2019