Tarjoamme siivoustyötä ja kiinteistönhoidon työtä 5-6 henkilölle 4 viikkoa 6.6. – 1.7.2022

Kesätyöpaikat Poken Piilolan ja Opinahjon yksiköissä ovat haettavissa alla olevan linkin kautta. Haku on avoinna perjantaihin 25.3. saakka, jonka jälkeen kutsumme haastatteluun reippaita nuoria.

Tee hakemus tämän linkin kautta.

Lisätietoja antaa siivoustyönohjaaja Marjo Tervo, puh. 040 7368 911, marjo.tervo(at)poke.fi

Suomen Oppisopimusosaajat ry:n Yrittäjyysjaoksen aamukahvien teemana oli vuoden alusta voimaan tullut Yrittäjyyden ammattitutkinto. Tapaamisessa käytiin keskustelua tutkinnon sisällöstä ja merkittävimmistä muutoksista.

Uudistetuissa tutkinnon perusteissa on kiinnitetty huomiota kestävää tulevaisuutta rakentavaan liiketoimintaan sekä digitaalisuuden hyödyntämiseen. Tutkintoon on yhdistetty osaamista tutkintorakenteesta vuoden vaihteessa poistuneista yrittäjän ammattitutkinnosta ja yritysneuvojan erikoisammattitutkinnosta.

Koulutusasioiden asiantuntija Marja Vartiainen Suomen Yrittäjistä taustoitti Yrittäjyyden ammattitutkinnon perustetyötä.

– Perustetyön aikana oli useita mahdollisuuksia antaa kehittämisehdotuksia valmisteilla oleviin tutkinnonperusteisiin. Erityisen tyytyväisiä Suomen Yrittäjissä olemme valinnaiseen tutkinnon osaan ”Yrityskaupan suunnittelu ja toteuttaminen”. Siinä osaamista voi vahvistaa muun muassa tilanteissa, joissa yrittäjyys alkaa yrityksen ostamisesta tai yritystoimintaa kehitetään yritysoston kautta. Valmisteluryhmä sai Yrittäjiltä ja muilta keskeisiltä sidosryhmiltä runsaasti toiveita, joiden pohjalta tutkinnon perusteet uudistettiin, Vartiainen kertoo.

Digitaalisuutta ja vastuullisuutta yritystoimintaan

Tutkinnon uudistamiseen ovat yrittäjyysjaoksen puheenjohtajan, Poken kehittämisasiantuntija Heli Skantzin mukaan vaikuttaneet muun muassa toimintaympäristön muutokset, kasvava digitalisaation tuottama osaamistarve, yrittäjyyden osaamisen vaatimusten laajeneminen sekä yritysneuvonnan tarve yrittäjyyden ja verkostoitumisen tukemisessa.

– Uusia mahdollisuuksia tuovat tutkinnon sopivuus yrittäjyyden moninaisiin tarpeisiin, yksilöllinen ohjaus, osaamisen tunnustaminen ja koulutuksen järjestäjien välinen yhteistyö tutkinnon osien järjestämisessä, sanoo Skantz.

Monipuolisia mahdollisuuksia osaamisen kehittämiseen

Mielenkiintoiseen paneelikeskusteluun osallistuivat yrittäjyyden opettaja Kari Moisiola Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keudasta sekä oppisopimuspäällikkö Harri Huhdanpää ja keskustelua luotsannut yrityspalvelupäällikkö Kimmo Rintala Tampereen aikuiskoulutuskeskus TAKK:sta. He näkevät uudistetussa tutkinnossa hyviä puolia.

– Opiskelija voi henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman pohjalta vahvistaa osaamistaan muun muassa tuotteistamisessa, taloudessa tai markkinoinnissa. Tämä nostaa yritystoiminnan aivan uudelle tasolle, Harri Huhdanpää kertoo.

– Halutessaan voi keskittyä myös tietyn osaamisalueen kehittämiseen ja suorittaa yhden tutkinnon osan. Kohteeksi voi valita esimerkiksi verkkokaupan tai digimarkkinoinnin kehittämisen, Kari Moisiola toteaa.

– Yritysneuvonnan tutkinnonosa tarjoaa neuvontatyön kehittämiseen monipuolisen kokonaisuuden, Kimmo Rintala täydentää.

Paneelikeskustelussa nousi esille myös mieltä askarruttavia kysymyksiä, joita pohditaan yhdessä.

Oppisopimuskoulutuksessa yrittäjällä on mentori

Yrittäjä voi suorittaa Yrittäjyyden ammattitutkinnon oppisopimuskoulutuksena. Tällöin opiskelija valitsee itselleen mentorin tukemaan ja ohjaamaan opintojen etenemistä asetettujen tavoitteiden mukaisesti.

Markkinointi- ja viestintäalan yrittäjä Riitta Luhanka-Aalto kertoo mentoroinnista Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keudan haastattelussa.

Lisätietoja

Yrittäjyyden ammattitutkinto (150 osaamispistettä) muodostuu kaikille pakollisesta tutkinnon osasta, osaamisalakohtaisesta pakollisesta tutkinnon osasta sekä valinnaisesta tutkinnon osasta. Tutkinnossa on kolme osaamisalaa: yritystoiminnan suunnittelu ja käynnistäminen, yritystoiminnan kehittäminen sekä yritysneuvonta.

ePerusteet (opintopolku.fi)

Digitaalisuutta ja vastuullisuutta yritystoimintaan – uusi yrittäjyyden ammattitutkinto on julkaistu | Opetushallitus (oph.fi)

Teksti: Anne Öhman, anne.ohman (at) keuda.fi

Kuva: Suomen Oppisopimusosaajat ry

Kevään yhteishaku toiselle asteelle eli ammatilliseen koulutukseen ja lukioon alkoi 22. helmikuuta ja päättyy 22. maaliskuuta. Koulutuksiin haetaan osoitteessa Opintopolku.fi, mutta tästä voit lukea Poken tarjonnan ja alojen esittelyt.

Meillä on 16 perustutkintoa sekä TUVA-koulutus eli tutkintokoulutukseen valmentava koulutus. Opiskelupaikkoja on Äänekoskella Opinahjossa ja Piilolassa, Laukaassa, Saarijärvellä ja Viitasaarella.

Uutuuksina alkavat Laukaassa logistiikan perustutkinto sekä luonto- ja ympäristöalan perustutkinto, jossa opiskellaan ympäristönhoitajaksi.

Meillä on runsaasti ja monipuolisesti opiskelupaikkoja kaikissa yksiköissämme. Mikä on sinun unelma-ammattisi? Entä kiinnostaisiko kaksoistutkinto?

Lataa  Hakijan opas

Kiinnostavia opiskelijatarinoita ja lisää tietoa tutkinnoista löydät täältä:

Ajoneuvoalan perustutkinto, automekaanikko

Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto, kampaaja, parturi

Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, nuoriso- ja yhteisöohjaaja, lastenohjaaja

Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto, koneasentaja, koneistaja, levyseppähitsaaja

Liiketoiminnan perustutkinto, merkonomi

Logistiikan perustutkinto, autonkuljettaja, yhdistelmäajoneuvonkuljettaja

Luonto- ja ympäristöalan perustutkinto, ympäristönhoitaja

Maatalousalan perustutkinto, eläintenhoitaja, maaseutuyrittäjä

Metsäalan perustutkinto, metsäenergian tuottaja, metsuri-metsäpalvelujen tuottaja

Prosessiteollisuuden perustutkinto, prosessinhoitaja

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto

Rakennusalan perustutkinto, talonrakentaja

Ravintola- ja catering-alan perustutkinto, kokki

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja

Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto, automaatioasentaja, sähköasentaja

Talotekniikan perustutkinto, putkiasentaja

Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto, IT-tukihenkilö ja tietoverkkoasentaja

 

Lisätietoja:

Hakijapalvelut, p. 040 712 0935, hakijapalvelut@poke.fi

Opinto-ohjaaja Maarit Ikonen, p. 0400 646 718, maarit.ikonen@poke.fi

Tervetuloa herkuttelemaan Kokinpuotiin maanantaista torstaihin 7.-10.3. klo 12.00-13.45.

Tarjolla erilaisia kahveja, suolaista ja makeaa leivonnaista!

Myymälä Kokinpuoti
Piilolantie 17
44100 Äänekoski

Olemme tehneet hauskan ja hyödyllisen pelin, jossa voit testata tietosi Pokesta ja amiksesta. Vinkkinä, että jos et tiedä vastausta johonkin kysymykseen, oikea tieto löytyy nettisivuiltamme www.poke.fi.

Pelaaminen onnistuu kännykällä tai tietokoneella osoitteessa play.seppo.io. Pelin koodi on 77D2FF.

Tässä tarkemmat ohjeet: https://express.adobe.com/page/xYYt91byrypwo/

 

Palkintoina lahjakortteja. kannattaa pelata ja osallistua!

Apua ja tukea opiskeluun

Ota yhteyttä

oman ryhmäsi vastuuopettajaan, kun

  • huolesi liittyy opintojesi etenemiseen tai valmistumiseen
  • sinulla on suorittamattomia ammattiaineiden opintoja
  • et tiedä, milloin sinun tulisi olla lähi-/verkko-opetuksessa
  • et tiedä, miten pääset osallistumaan verkko-/etäopetukseen
  • sinulla on Pedanet, Wilma tai Office365 tunnukset ja/tai salasana hukassa

Yhteyttä voi ottaa myös alaikäisen huoltaja

Ammattiaineiden tai YTO-aineiden opettajaan, kun:

  • et tiedä, miten pääset osallistumaan verkko-opetukseen
  • olet sopinut jonkun opettajan kanssa erikoisjärjestelyistä opintojesi suhteen
  • sinulla on suorittamattomia opintoja

Omaan opoon, kun

  • huolesi liittyy opintojesi etenemiseen tai valmistumiseen
  • jatko-opintoihin hakeutumiseen
  • sinulla on opon kanssa ohjaustapaamiset kesken

Yhteyttä voi ottaa myös alaikäisen huoltaja

POKEn kasvatusohjaajiin, kun

  • koet olosi yksinäiseksi, epävarmaksi, sinua huolestuttaa/pelottaa
  • et oikein tiedä, keneen ottaa yhteyttä
  • tarvitset neuvoja, keneen ottaa yhteyttä, kuka voi auttaa

Yhteyttä voi ottaa myös alaikäisen huoltaja

Omaan opiskeluterveydenhoitajaan, kun

Koulupsykologiin tai koulukuraattoriin, kun

    • olet huolissasi koulunkäyntiin tai oppimiseen liittyvistä vaikeuksista
    • mielenterveyteen ja psyykkiseen hyvinvointiin liittyvät asiat mietityttävät
    • koulussa tai kotona tapahtuu äkillisiä kriisejä
    • on vaikeuksia ihmissuhteissa
    • Yhteyttä voi ottaa myös alaikäisen huoltaja

Oman kotikuntasi etsivään nuorisotyöntekijään (alle 29-vuotiaat opiskelijat), kun

Tästä POKEn henkilöhakuun.

Tukenasi POKEn opiskelijahuollon tiimi

 

 

Maksuton yrittäjyysvalmennus alle 29-vuotiaille nuorille helmi-huhtikuun aikana

Nuorten yrittäjyystalo Innola järjestää Yrittäjyysvalmennuksen alle 29-vuotiaille nuorille helmi-huhtikuun aikana. Alueen kehittämisyhtiöt sekä elinvoimayksiköt mahdollistavat valmennuksen maksuttomuuden osallistujille. Luvassa on ajankohtainen ja tekemiseen innostava valmennus, johon paikkoja on rajoitetusti. Ilmoittaudu mukaan ja vinkkaa tästä mahdollisuudesta eteenpäin. Riittää, kun yrittäjyys kiinnostaa, mutta sinulla voi olla jo oma yritys olemassa.

Kysy lisää ja ilmoittaudu!

Päivi Hakkarainen, projektikoordinaattori
Leader Viisari ry / Bisnes Lande -hanke
040 542 1432 (myös WhatsApp)
paivi.hakkarainen(at)saarijarvi.fi

Yrittäjyysvalmennusesite 2022

Yhdessä Parasta -työelämäfoorumi Jyväskylässä 30.3.2022

Tervetuloa Yhdessä parasta -työelämäfoorumiin – poimi parhaat työkalut työelämäyhteistyöhön!

Toimiiko työpaikan ja oppilaitoksen välinen arjen kumppanuus ja yhteistyö? Millaista tukea työpaikkaohjaaja ja työyhteisö tarvitsevat ohjaamiseen?

Tule mukaan Yhdessä Parasta -työelämäfoorumiin keskustelemaan, kuulemaan ratkaisuja ja hakemaan käyttöösi toimivia työkaluja ohjaamiseen! Työelämäfoorumin tavoitteena on edistää oppilaitoksen ja työelämän koulutusyhteistyötä.

Aika: keskiviikko 30.3.2022 klo 12.15–16.00

Paikka: Gradian Priimuksen kampus, auditorio Pruuvi, Taulumäentie 45, Jyväskylä,
yhteiseen osuuteen ja Erityinen tuki työelämässä -työpajaan voit osallistua myös etänä

Työelämäfoorumin ohjelma

Klo 11.45           Tervetulokahvit tarjolla kokoustilojen lämpiössä

Klo 12.15          Tervetulosanat, Sami Ahonen, rehtori Jyväskylän Palvelualan opisto

Klo 12.30          Erityinen tuki
Perehdytyspaketti työpaikoille erityisen tuen tunnistamisesta ja huomioimisesta työpaikalla oppimisessa, esittelijöinä tekijät Marko Kalliomäki ja Johanna Purokari, Ammattiopisto Spesia

Klo 13.00          Eri kieli ja kulttuuritaustat
Ammatinopettajat Nina Paananen ja Saila Turiigin-Münster ohjaamisesta sekä YTO-opettaja Anna Jalonen selkokielestä, mukana myös opiskelijoita, Jyväskylän Palvelualan opisto

Klo 13.30          Työelämän puheenvuoro:
Osaamisen ennakoinnilla näkymää työn murroksessa
Carita Lepikonmäki, opetusylihoitaja Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, Kuntatyönantajien (KT) edustaja OPH osaamisen ennakointifoorumi (OEF)

Ohjeistus työpajatyöskentelyyn

Klo 14.00          Iltapäiväkahvit kokoustilojen lämpiössä ja siirtyminen työpajoihin

Klo 14.15–15.15 Työpajatyöskentelyä

Klo 15.20          Kooste työpajoista (auditoriossa)

Klo 15.50          Hyvää kotimatkaa!

 

 

Työpajat

  1. Käsitetyöpaja
    Avataan yhteisiä työkaluja mm. HOKS, koso, opso, ersu, ostu –
    miten hyödynnät näitä ohjaamisessa
    Lehtori Tanja Kuitunen ja kehittämisasiantuntija Heli Skantz, Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

  2. Työelämän nopeisiin muutoksiin vastaaminen – koulutuksen järjestäjän notkeus ja ketteryys
    Opettajat Kai Luhtala ja Vesa Veckman, Gradia

  3. Yhteiset tutkinnon osat työelämässä
    Projektipäällikkö Liisa Pylvänäinen, opettajat Kati Lassila ja Sari Jokinen, Gradia
  4. Erityinen tuki työelämässä
    Pedagoginen asiantuntija Päivi Pietiläinen ja ammatillinen erityisopettaja Ruut Halttunen, Ammattiopisto Spesia


Ilmoittaudu
tästä 21.3.2022 klo 14.00 mennessä. Tilaisuus on maksuton.

Tervetuloa mukaan yhteisen keskustelun areenalle!

Lisätietoja:

Pia Tolonen, projektipäällikkö,                                                        Heli Skantz, hankekoordinaattori, POKE
Gradia, pia.tolonen@gradia.fi, puh. 040 341 5844                 heli.skantz@poke.fi, p. 0400 913187
Yhdessä Parasta Länsi
Yhdessä Parasta hankkeen blogi

Foorumin järjestää Yhdessä parasta -vertaiskehittämisverkosto, jossa on mukana Gradia, Poke, Spesia, Jypao ja Karstulan evankelinen opisto. Rahoittajana on Opetushallitus.

 

 

 

 

 

 

Vintage-kellot veivät Pauli Pippolan mennessään, ja niistä tuli hänelle ammatti. Viitasaarella työskentelevä kelloseppä opiskelee nyt Pokella yrittäjäksi.

Kelloseppä Pauli Pippolan työpöydällä Viitasaarella on mielenkiintoisen näköisiä työkaluja: mikrometri, liipotinvaaka, jousenkokoaja ja käynnintarkistaja. Lasikuvun alla, pölyltä suojassa, on työn alla olevan rannekellon koneisto.

Kello ja kulta Wiisarissa työskentelevä Pippola, 27, saa tehdä työkseen juuri sitä, mistä on kiinnostunut: tutkia ja korjata kelloja. Sekä tehdä monenlaista kello- ja koruliikkeen asiakastyötä tuotekuvauksista myyntiin ja kaiverruksista postitukseen.

– Kaikkea mahdollista kahvinkeittoon asti, hän kertoo.

 

Pauli Pippolan mukaan kelloseppiä tarvitaan tulevaisuudessakin. Vintage-kellot ovat suosiossa, ja vanhojen kellojen harrastajat työllistävät kelloseppiä. Samalla kelloista tulee kuitenkin enemmän luksustuotteita, ja se harmittaa Pippolaa.

Historiasta hyötyä

Oman alansa Pippola löysi mutkan kautta. Lukion jälkeen hän kävi kokeilemassa ohjelmistotekniikan opintoja Jyväskylässä ja totesi hyvin pian, että ei nappaa. Ajatus kelloseppäkoulusta hiipi mieleen jostain, kaverikin oli sinne hakenut.

– Olen aina tykännyt näperrellä kaikenlaista, esimerkiksi pienoismalleja. Harrastan myös vanhoja asioita – autoja ja moottoripyöriäkin nuorempana. Näistä harrastuksista on tässä työssä hyötyä.

Hyvä ajoitus

Viitasaarelle Pippola päätyi sanojensa mukaan ”tsoukista” kurssikaverinsa kanssa.

Kello ja kulta Wiisarin toinen omistaja Paula Tyyskä oli samalla kelloseppäkurssilla Pippolan kanssa ja houkutteli hänet töihin Keski-Suomeen. Se sopi Vimpelistä kotoisin olevalle Pippolalle.

Pippola valmistui kellosepäksi juuri ennen pandemian puhkeamista.

– Myöhemmin valmistuneilla on ollut vaikeuksia löytää töitä. Monet haluavat töihin ulkomaille, mutta minä olin saanut Kehä kolmosestakin tarpeekseni, hän kertoo.

Viitasaaren kello- ja koruliikkeessä onkin hyvä tilanne, sillä talossa on kaksi kelloseppää.

Mutta mikä vanhoissa aikaraudoissa kiehtoo?

– Vanhat kellot ovat yhdistelmä aikansa muotivirtauksia ja huipputeknistä osaamista. Niiden korjaaminen ei ole aina välttämättä kauhean vaikeaa, mutta mielenkiintoista, Pippola pohtii.

Tarkkuutta, kärsivällisyyttä ja ongelmanratkaisukykyä työ kyllä vaatii.

 

Vintage-kellot ovat Pauli Pippolalle sekä työ että harrastus.

Joustavaa opiskelua

Pauli Pippola on jatkanut opintojaan Pokella suorittaen reilu vuosi sitten liiketoiminnan ammattitutkinnon. Se oli hänen mukaansa pintaraapaisu, ja nyt hän opiskelee yrittäjän ammattitutkintoa. Suunnitelmissa on valmistua tänä keväänä.

Pokea Pippola kiittelee hyvästä ja joustavasta ohjauksesta.

– Asiat ovat selkeitä, ja opiskelusta on tehty helppoa, hän sanoo.

– Yrittäjäkurssilla minun kanssani on ihmisiä romu- ja metallinkeräysalalta, kuljetusyrittäjä sekä ompelija. Se on tosi mukavaa. Olisi aika tylsää, jos paikalla olisi vain kelloseppiä, Pippola nauraa.

Yrittäjän tutkinto on Pippolan mukaan hyvä olla olemassa, vaikka hänellä ei tällä hetkellä ole suunnitelmissa oman yrityksen perustamista.

– Jos se on minusta kiinni, jatkaisin tässä työssä hamaan tulevaisuuteen. Kellosepät kuitenkin usein toimivat itsenäisinä yrittäjinä kivijalkakaupoissa tai ns. vuokratuoliyrittäjinä.

Tutkintoon sisältyvät opintokokonaisuudet hän soveltaa työpaikkansa tarpeisiin päivittäen esimerkiksi liiketoiminta- ja markkinointisuunnitelmaa. Oman huomionsa saa sähköinen liiketoiminta. Esimerkiksi vanhojen kellojen harrastajat ovat jo löytäneet Pippolan asiantuntemuksen perässä Viitasaarelle.

– He ovat lukeneet blogiani ja sen perusteella ottaneet yhteyttä, hän kertoo.

 

Asiakas on tuonut monen seinällä raksuttavan Valmet-kellon kunnostukseen. Se on hyvin tehty kello ja tarvitsee harvoin korjausta, Pippola kehuu.

Kiinnostaako sinua yrittäjäopinnot? Lue lisää yrittäjän ammattitutkinnosta ja hae mukaan!