Kansanedustaja Petri Honkonen esittää, että Pohjoisen Keski‑Suomen lukiokoulutus voitaisiin jatkossa keskittää hoidettavaksi Pokeen. Honkonen nosti asian esiin pitäessään juhlapuheen Opinahjon valmistujaisjuhlassa perjantaina 29. toukokuuta.

Honkonen perusteli ehdotustaan ikäluokkien pienenemisellä ja koulutuspolitiikan tulevilla muutoksilla. Hänen mukaansa alueen koulutuksen järjestämisessä tarvitaan ennakoivaa otetta, jotta koulutus säilyy elinvoimaisena ja lähellä opiskelijoita.

“Nyt kun ikäluokat pienenevät, olisi syytä miettiä, voisiko Poke hoitaa jatkossa myös Pohjoisen Keski‑Suomen lukiokoulutuksen. Koulutuspolitiikka tulee olemaan isossa muutoksessa seuraavina vuosina, ja kuntayhtymän on oltava kaikessa monta askelta edellä säilyäkseen itsenäisenä ja elinvoimaisena”, Honkonen totesi puheessaan.

Alueellinen koulutus on elinvoiman perusta

Honkosen mukaan alueella toimiva, nykyaikainen koulutuksen järjestäjä on sekä nuorten että aikuisopiskelijoiden etu. Lähellä tarjottava koulutus tukee myös seutukunnan elinkeinoelämää ja työelämän tarpeita.

“On todella arvokas asia, että meillä on oma oppilaitos, joka on tiukasti kiinni alueen elinkeinoelämässä ja työelämässä. Seutukunnan elinvoimalle tämä on jopa kohtalonkysymys”, Honkonen painotti.

Hän muistutti, että paikallinen koulutus mahdollistaa joustavat opintopolut ja opiskelun erilaisissa elämäntilanteissa.

“Moni on voinut suorittaa opintojaan kotoa käsin ja sovittaa opiskelun perhe‑elämään. Tämä on vahvuus, jota kannattaa vaalia ja kehittää”, Honkonen sanoi.

Elinikäinen oppiminen korostuu tulevaisuudessa

Puheessaan Honkonen käsitteli myös työelämän murrosta, tekoälyn vaikutuksia ja elinikäisen oppimisen merkitystä. Hän rohkaisi valmistuneita luottamaan tulevaisuuteen ja omaan osaamiseensa.

“Oppiminen ei pääty tutkintotodistukseen. Osaamisen jatkuva päivittäminen ja verkostojen rakentaminen ovat avaimia menestykseen myös tulevaisuuden työelämässä”, Honkonen kannusti.

Puheensa päätteeksi Honkonen kiitti Poken henkilöstöä kuluneesta lukuvuodesta ja onnitteli lämpimästi kaikkia valmistuneita.

“Kiitos Poken henkilöstölle arvokkaasta työstä ja vielä kerran lämpimät onnittelut kaikille valmistuneille – menestystä tulevaisuuteen ja hyvää kesää”, Honkonen päätti.

Poken kaikissa yksiköissä vietettiin valmistujaisjuhlia perjantaina 29. toukokuuta. Onnea kaikille omaan ammattiinsa valmistuneelle ja hyvää kesää!

Valmistuneiden nimet näet täältä.

Meiltä on valmistunut jälleen iso joukko alansa uusia osaajia! Julkaisemme luvan antaneiden nimet. Paljon onnea kaikille tutkinnon suorittaneille!

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopistosta 1.1.-29.5.2026 tutkinnon suorittaneet opiskelijat yksiköittäin sekä stipendien lahjoittajat

LAUKAA

Logistiikan perustutkinto, kuorma-autonkuljettaja
Hautamäki Antti, Laukaa
Kaipainen Roni, Laukaa
Vainio Jaako, Laukaa
Virtanen Eero, Laukaa

Logistiikan perustutkinto, yhdistelmäajoneuvonkuljettaja
Ahonen Iida, Laukaa
Anttila Eeli, Laukaa
Hiltunen Jesse, Laukaa
Hurskanen Mia, Laukaa
Rajaniemi Teo, Laukaa
Viinikainen Oskari, Laukaa
Ylönen Eetu, Laukaa

Luonto- ja ympäristöalan perustutkinto, ympäristönhoitaja
Renlund Tuomo, Jyväskylä
Virvel Miia, Saarijärvi

Rakennusalan perustutkinto, talonrakentaja
Harju Aleksi, Laukaa
Hertteli Juho, Laukaa
Immonen Sebastian, Laukaa
Ojala Mika, Laukaa
Pitkälä Rudolf, Jyväskylä
Raivio Väinö, Laukaa, kaksoistutkinto
Rajala Aaron, Laukaa

Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto, sähkö- ja automaatioasentaja
Hassel Lars, Laukaa
Hokkanen Max, Laukaa
Jakonen Elias, Tampere
Kainulainen Alviina, Laukaa
Lepikko Arttu, Laukaa
Leppänen Aatu, Laukaa
Nieminen Eemeli, Laukaa
Nissinen Mikael, Laukaa
Pakarinen Aatos, Laukaa
Pulkkinen Matilda, Laukaa
Pynnönen Patrik, Laukaa
Riipinen Atte, Laukaa
Siekkinen Elias, Laukaa
Taipale Roope, Laukaa
Tuomaala Nuutti, Laukaa

SAARIJÄRVI

Ajoneuvoalan perustutkinto, hyötyajoneuvomekaanikko
Alanen Hessu, Karstula
Koskinen Juho, Karstula
Lahtinen Emma, Saarijärvi
Mängli Veli, Saarijärvi
Toikkanen Eeli, Äänekoski
Viitanen Valtteri, Saarijärvi

Eläintenhoidon ammattitutkinto, klinikkaeläinhoitaja
Oittinen Iida, Toivakka
Rantala Mirva, Karstula

Eläintenhoidon ammattitutkinto, koirahieroja
Eklunk Tanja, Laukaa
Helistekangas Sanna, Jyväskylä
Häkkinen Minna, Luhanka
Lampi Elina, Kuortane
Mahlamäki Justiina, Jyväskylä
Rautava Minna, Äänekoski

Luontoalan ammattitutkinto, luonto- ja eräopas
Rinne Marjut, Pihtipudas

Maatalousalan ammattitutkinto, maatalouskonehuoltaja
Korkiamäki Jouni, Kauhava
Turpeinen Tom, Pihtipudas

Maatalousalan ammattitutkinto, tuotantoeläinhoitaja
Haapakoski-Piippo Heli, Joutsa
Keinonen Taru-Maija, Saarijärvi
Tourunen Mira, Äänekoski

Maatalousalan perustutkinto, eläintenhoitaja
Joutsela Martta, Jämsä
Karhulahti Iina, Jyväskylä
Lammi Patrik, Jyväskylä
Lappi Oona, Uurainen
Leppänen Milja, Laukaa
Muittari Miia, Saarijärvi
Peltonen Jenni, Jyväskylä
Rajala Janina, Äänekoski
Toivanen Lumikukka, Saarijärvi
Vaaralahti Aune, Joutsa
Vaskelainen Oona, Jyväskylä
Vekkilä Leo, Jyväskylä

Maatalousalan perustutkinto, maatilatalouden osaamisala, maaseutuyrittäjä
Selkämaa Onni, Jyväskylä

Maatalousalan perustutkinto, maatalousteknologian osaamisala, maaseutuyrittäjä
Nurmela Jerry, Orivesi

Metsäalan perustutkinto, metsäenergian tuottaja
Isopahkala Eerik, Petäjävesi
Kuzmin Daniel, Saarijärvi
Leppäkangas Luka, Saarijärvi
Leppänen Miska, Kannonkoski
Lähteinen Eetu, Kannonkoski
Lähteinen Joona, Saarijärvi
Moisio Kasper, Saarijärvi
Muhonen Ville, Jyväskylä
Parikainen Niko, Uurainen
Pasanen Paavo, Kinnula
Peränen Pyry, Jyväskylä
Siekkinen Niilo, Multia
Siivonen Niilo, Laukaa
Suoaho Oskari, Äänekoski
Valtonen Matias, Karstula
Viiru Reima, Karstula

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto, kiinteistönhoitaja
Hämäläinen Kaapo, Äänekoski
Hänninen Peetu, Äänekoski
Leppänen Petri, Kivijärvi
Saastamoinen Anssi, Saarijärvi
Sorri Valtteri, Saarijärvi

VIITASAARI

Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto, koneistaja
Kotilainen Ville, Kivijärvi
Kumpulainen Aleksi, Kinnula

Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto, levyseppähitsaaja
Ahola Rasmus, Pihtipudas
Haaranen Elias, Pihtipudas
Kinnunen Veka, Pihtipudas
Mattola Timi Pihtipudas
Paananen Roni, Pihtipudas
Partanen Otto, Pihtipudas
Vesterinen Otto, Keitele

Logistiikan perustutkinto, yhdistelmäajoneuvonkuljettaja
Hokkanen Vili, Viitasaari
Jämsén Aleksi, Pihtipudas
Löytömäki Topi, Saarijärvi
Muli Justus, Äänekoski
Pitkäkangas Joni, Viitasaari
Raatikainen Valtteri, Saarijärvi
Rasi Teemu, Pihtipudas
Tuominen Remu, Saarijärvi

Ravintola- ja catering-alan perustutkinto, kokki
Loikas Veeti, Viitasaari
Mäkelä Janos, Viitasaari
Tero Emmi, Viitasaari

ÄÄNEKOSKI OPINAHJO

Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, lastenohjaaja
Ahonen Sirkku, Saarijärvi
Bärlund Sari, Uurainen
Haukka Sara, Jyväskylä
Hintikka Minna, Viitasaari
Hytönen Anniina, Viitasaari
Kirmula Kerttu, Äänekoski
Koljonen Mea, Äänekoski
Muhonen Jutta, Äänekoski
Paajanen Anna-Emilia, Äänekoski
Paananen Jenni, Pihtipudas
Siekkinen Heidi, Äänekoski
Toikkanen Ruusa, Konnevesi

Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, nuoriso- ja yhteisöohjaaja
Eronen Niko, Äänekoski
Hintikka Jessika, Äänekoski
Korpinen Aki, Saarijärvi
Oksanen Anssi, Äänekoski
Tammelin Marie, Jyväskylä
Tyyskä Henriikka, Äänekoski

Liiketoiminnan ammattitutkinto, myynnin- ja markkinointiviestinnän osaamisala
Kivelä Jaana, Jyväskylä

Liiketoiminnan ammattitutkinto, taloushallinnon osaamisala
Savonen Outi, Saarijärvi

Liiketoiminnan erikoisammattitutkinto
Mäkelä Jenny, Jyväskylä

Liiketoiminnan perustutkinto, merkonomi
Flyktman Mira, Laukaa
Hautala Leea, Äänekoski
Hemming Henrik, Äänekoski
Hämäläinen Luukas, Äänekoski
Hämäläinen Satu, Äänekoski
Kakkinen Sade, Viitasaari
Laasanen Iisa, Konnevesi
Laitinen Riikka, Viitasaari
Laulainen Jaana, Äänekoski
Lähteinen Samuli, Saarijärvi
Mäkäräinen Jenna, Äänekoski
Nieminen Elena, Äänekoski
Nieminen Pinja-Rosa, Jyväskylä
Parkkinen Heidi, Kuopio
Patinen Lea, Jyväskylä
Rämänen Santeri, Äänekoski
Soukka Tiia, Saarijärvi

Lähiesihenkilötyön ammattitutkinto
Aaltonen Aarne, Äänekoski
Espo Tommi, Uurainen
Huttunen Satu, Konnevesi
Kinnunen Tuovi, Äänekoski
Kivistö Laura, Uurainen
Kuivakangas Marika, Äänekoski
Lehtonen Petriina, Äänekoski
Pasanen Mikko, Pihtipudas
Pollari Lassi, Äänekoski
Risunen Johanna, Kannonkoski
Ryynänen Leena, Laukaa
Tolmonen Sami, Karstula

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja
Ahonen Vanilla, Saarijärvi
Anttonen Polina, Laukaa
Auvinen Pasi, Saarijärvi
Chernenko Svitlana, Äänekoski
Heiskanen Saana, Laukaa
Hurskainen Sami, Saarijärvi
Hämäläinen Elina, Viitasaari
Hänninen Anna, Hankasalmi
Jämsén Niklas, Pihtipudas
Kekki Anni, Saarijärvi
Kivi Eeva, Saarijärvi
Korkeamäki Helmi, Saarijärvi
Koski Antti, Saarijärvi
Kukkola Sakari, Saarijärvi
Kumpulainen Janika, Äänekoski
Kumulainen Janita, Kinnula
Kärkkäinen Terhi, Äänekoski
Körkkö Nina, Viitasaari
Laulainen Petri, Äänekoski
Lehto Mika, Luhanka
Leinonen Sirpa, Äänekoski
Leppänen Merja, Pihtipudas
Liimatainen Mianna, Saarijärvi
Lindeman Terno, Äänekoski
Lindholm Jenni, Konnevesi
Mohammadi Sarina, Jyväskylä
Myllynen Milla, Pihtipudas
Pakarinen Anni, Konnevesi
Palonen Karoliina, Äänekoski
Pasanen Riikka, Haapajärvi
Pellinen Jane, Äänekoski
Peura Riikka, Laukaa
Pigg Suvi, Äänekoski
Piispanen Virpi, Kinnula
Pitkälä Siiri, Laukaa
Poikolainen Auli, Viitasaari
Pokela Maria, Saarijärvi
Poliezhai Viktoriia, Äänekoski
Reyes De Pérez Patricia, Jyväskylä
Rossi Netta, Konnevesi
Rossi Pauliina, Konnevesi
Röntynen Sara, Äänekoski
Sahlberg Hanne, Vesanto
Salminen Anssi, Äänekoski
Silvasti Marika, Äänekoski
Ståhl Jaana, Saarijärvi
Tertychna Svitlana, Äänekoski
Valtonen Jukka-Pekka, Jyväskylä
Vehkala Kimi, Äänekoski
Vehkala Tuukka, Äänekoski
Yrjölä Miia, Saarijärvi

Tuotannon esihenkilötyön erikoisammattitutkinto
Muhonen Risto, Karstula

Yrittäjyyden ammattitutkinto
Helminen Riikka, Petäjävesi
Janhunen Seija, Laukaa
Kivikoski Sanna, Tuusula
Klinga Kati, Jämsä
Koskinen Maija, Toivakka
Lindlöf Carita, Viitasaari
Paakkunainen Lotta, Lohja
Pohjalainen Taru, Äänekoski

ÄÄNEKOSKI PIILOLA

Ajoneuvoalan perustutkinto, automekaanikko
Huhtanen Roni, Saarijärvi
Hänninen Heikki, Konnevesi
Jokinen Jani, Saarijärvi
Kotamäki Eemeli, Äänekoski
Ojanen Jyri, Karstula
Puranen Akseli, Saarijärvi
Riihimäki Roope, Äänekoski
Riihuhta Joel, Konnevesi
Takala Aukusti, Saarijärvi
Vesala Veeti, Kannonkoski

Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto, kampaaja, parturi
Rautiainen Nico, Viitasaari

Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto, koneasentaja
Blom Niilo, Äänekoski
Hänninen Oliver, Äänekoski
Kemiläinen Kosti, Äänekoski
Laitinen Pereira Cleonice, Äänekoski
Paas Otto, Äänekoski
Pyrhönen Eino, Äänekoski
Vainikainen Jasper, Äänekoski
Vehkala Veeti, Äänekoski
Viik Leevi-Oskari, Konnevesi
Vähämäki Veeti, Äänekoski

Logistiikan perustutkinto, kuorma-autonkuljettaja
Huuskonen Veikka, Äänekoski
Rossi Santtu, Äänekoski
Tarvainen Jalmari, Konnevesi

Logistiikan perustutkinto, yhdistelmäajoneuvonkuljettaja
Baltzar Jani, Konnevesi
Forsblom Mikko, Äänekoski
Hänninen Markus, Äänekoski
Jussinmäki Mira, Äänekoski
Kallionsivu Janne, Saarijärvi
Kotilainen Atte, Uurainen
Laitinen Jonne, Saarijärvi
Limatius Onni, Laukaa
Mustonen Taavi, Äänekoski
Ojanen Nico, Äänekoski
Paananen Liisa, Jyväskylä
Piilonen Elias, Äänekoski
Poikela Sasu, Saarijärvi
Pokela Saku, Saarijärvi
Pulli Luukas, Äänekoski
Tajakka Jonna, Laukaa
Viirumäki Vili, Äänekoski
Vuorinen Veera, Konnevesi
Väisänen Juho, Äänekoski

Prosessiteollisuuden perustutkinto, prosessinhoitaja
Heinonen Topi, Laukaa
Kauppila Antti, Äänekoski
Kirsch Kadi, Äänekoski
Kovanen Roni, Äänekoski
Liimatainen Janne, Konnevesi
Logren Nita, Jyväskylä

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto, toimitilahuoltaja
Ruuska Johanna, Jyväskylä

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto, laitoshuoltaja
Toivar-Silvast Anneli, Hankasalmi

Rakennusalan perustutkinto, talonrakentaja
Florin Rickhard, Äänekoski
Hyytiäinen Fanni, Jyväskylä
Kupiainen Miro, Laukaa
Porrassalmi Viana, Äänekoski
Pääkkönen Kyösti, Äänekoski
Seppänen Sofia, Äänekoski

Ravintola- ja catering-alan perustutkinto, kokki
Bom Leevi, Äänekoski
Gök Beyza, Jyväskylä
Lookman Heddo, Saarijärvi
Taciroglu Ayhan, Äänekoski

Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto, sähköasentaja
Nummelin Toni, Jyväskylä

Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto, sähköasentaja ja automaatioasentaja
Honkonen Jimi, Äänekoski
Hytönen Veli, Jyväskylä
Jalo Asko, Äänekoski
Kaasinen Elmeri, Äänekoski
Kaeolinmai Thanawat, Äänekoski
Kaikkonen Tero, Jyväskylä
Karttunen Julius, Jyväskylä
Marjo Otto, Äänekoski
Mielonen Joni, Laukaa
Oksanen Joel, Äänekoski
Parantainen Urho, Äänekoski, kaksoistutkinto
Pasanen Alex, Hankasalmi
Pohjonen Alina, Äänekoski
Pohjonen Luka, Äänekoski
Pulkkinen Hannu, Äänekoski
Päivinen Susanna, Nurmijärvi
Raatikainen Eino, Äänekoski
Riikonen Sini-Amanda, Äänekoski
Rissanen Jesperi, Jyväskylä
Salonen Elias, Laukaa
Suomi Emilia, Äänekoski
Temonen Toni,Saarijärvi
Vertainen Kalle, Äänekoski

Talotekniikan perustutkinto, putkiasentaja
Aspinmaa Wiljami, Äänekoski
Hämäläinen Iida, Äänekoski
Jormanainen Niklas, Äänekoski
Kirjanen Eero, Äänekoski
Litmanen Kristijan, Äänekoski
Lyytikäinen Eemil, Äänekoski
Nenye Niko, Kivijärvi
Nieminen Micael, Äänekoski
Nissinen Eevert, Äänekoski
Pylväinen Niki, Äänekoski
Rinne Rami, Äänekoski

Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto, It-tukihenkilö
Anttila Antti, Äänekoski
Forsman Joonas, Saarijärvi
Hänninen Aaron, Äänekoski
Karhunen Janne, Saarijärvi
Karppinen Iiro, Äänekoski
Kieränen Henri, Äänekoski
Peippo Niko, Saarijärvi
Puukko Tuure, Jyväskylä
Tammelin Miro, Äänekoski

Saarijärven opiskelijoille stipendejä lahjoittivat:

Einari Vidgrenin säätiö
Eläinpalvelu Aesa Bra
Keski-Suomen Koneyrittäjät
Keski-Suomen maataloussäätiö
Keski-Suomen Maitotilayhdistys ry
Ladies’ CircleLadies’
Metsämiesten säätiö
Ponsse North America Inc.
Puuhapuisto Veijari (Kurun Lomasaari oy)
Saarijärven Paavon pojat
Tarvaalan Toveriliitto

Laukaan opiskelijoille stipendejä lahjoittivat:

Opinahjon opiskelijoille stipendejä lahjoittivat:

PAM-Ääne-Saari alueen osasto 072 ry
LC Äänekoski & Kotakennäs
Konneveden kunta
Vähittäiskaupan Ammattikasvatussäätiö
Suolahden Martat
LC Suolahti
Tehy ry
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto, Super ry
Super Äänekosken seudun ammatillinen osasto 420
Super ry ammattiosasto 419
Rinnekodit Oy, Sydän mukana
Viitasaaren Rotaryt

Piilolan opiskelijoille stipendejä lahjoittivat:

Konneveden kunta
Saarijärven Työväenyhdistys (Einari Koskisen opintorahastosta)
Teknologiateollisuus Ry
Paperiliiton Äänekosken osasto N:O 13
Keski-Suomen LVI-yhdistys KeSuLVI Ry
Markkamäki Ry
Suolahden Lions Club
Sumiaisten Lions Club
TIVIA Keski-Suomi Ry
Ala-Keiteleen Pursiseura / Keitele Regatta
Autoalan yksityinen kanta-asiakas
Metsä Group
Äänekosken kaupunki / Keskustaajamien Älykkäät kylät-hanke (tuotepalkinnot)
Testausserveri Ry

Viitasaaren opiskelijoille stipendejä lahjoittivat:

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto
Viitasaaren kaupunki
Teknologiateollisuus ry

Poken valmistujaisjuhlat perjantaina 29.5.2026

  • Laukaan valmistujaisjuhla 29.5. klo 9.15 Varjolan tilalla, Vilppulantie 51, Kuusa
  • Opinahjon valmistujaisjuhla 29.5. klo 10 Opinahjon liikuntasalissa
  • Piilolan valmistujaisjuhla 29.5. klo 9 Piilolan opiskelijaruokalassa
  • Saarijärven Tarvaalan valmistujaisjuhla 29.5. klo 10 B-talon juhlasalissa
  • Viitasaaren valmistujaisjuhla 29.5. klo 13.00 lounasravintola Karonkassa, Teollisuustie 9, Viitasaari

Koteihin on välitetty tietoa valmistuvan opiskelijan kautta.

 

Poke ja opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) ovat solmineet sopimuksen ammatillisen koulutuksen toiminnanohjauksen kokeilusta vuosille 2026–2029. Sopimus allekirjoitettiin 4. toukokuuta, ja sen allekirjoittivat ylijohtaja Petri Lempinen ja kuntayhtymän johtaja Jouni Kurkela. Sopimuksen keskiössä ovat koulutuksen laadun ja vaikuttavuuden parantaminen, työelämävastaavuuden vahvistaminen sekä opiskelijoiden työllistymisen ja jatko-opintoihin siirtymisen edistäminen.

Sopimuksen mukaisesti kuntayhtymä kehittää koulutusta vastaamaan entistä paremmin Pohjoisen Keski-Suomen työelämän ja työikäisen väestön osaamistarpeita. Tavoitteena on lisätä työelämässä tapahtuvaa oppimista, vahvistaa työelämäyhteistyötä sekä kehittää tutkinnon osista muodostuvia joustavia osaamiskokonaisuuksia.

– Toiminnanohjauskokeilu antaa meille vahvan perustan kehittää ammatillista koulutusta suunnitelmallisesti ja yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. Saimme palautetta, että Poken sopimus sisältää hyviä asioita, jotka vahvistavat yhteistyötä ja vuoropuhelua alueella. Meille on tärkeää, että koulutustarjonta vastaa aidosti alueen osaamistarpeisiin ja että työelämä on tiiviisti mukana koulutuksen kehittämisessä kumppanina, sanoo Työelämäpalvelujen koulutusjohtaja Marjo-Riitta Vainio.

Keskeisenä vaikuttavuustavoitteena on parantaa opiskelijoiden työllistymistä ja jatko-opintoihin siirtymistä kaikilla koulutusaloilla. Toiminnallisesti painopiste on työelämässä tehtävien näyttöjen lisäämisessä sekä koulutussopimukseen perustuvan koulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen määrän kasvattamisessa. Samalla keskitytään hyvään ja riittävään opetukseen ja ohjaukseen kaikilla aloilla.

Strategiakauden aikana tunnistetaan työelämätarpeisiin vastaavia tutkinnon osia ja lisätään niiden tarjontaa. Tutkinnon osien ja osaamiskokonaisuuksien toteutuksia kehitetään työelämälähtöisesti tiiviissä yhteistyössä alueen työnantajien kanssa. Työelämäkumppanuuksia vahvistetaan ja uusia työpaikalla järjestettävän koulutuksen paikkoja hankitaan systemaattisesti.

Yhteistyötä tiivistetään lähialueen ammattikorkeakoulujen kanssa, ja väyläopintoihin liittyvää yhteistyötä rakennetaan. Opiskelijoiden matemaattisia ja viestintätaitoja edistetään osana henkilökohtaistamista esimerkiksi avoimen ammattikorkeakoulun opintotarjonnan kautta.

Lisäksi osaamistarpeiden ennakointia kehitetään tiiviissä yhteistyössä Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueen kanssa. Yhteistyössä tunnistetaan myös työttömien koulutustarpeita ja etsitään ratkaisuja väestönkehityksen haasteisiin tarkastelemalla hakijamääriä, työllistymistä ja alueellista koulutustarvetta.

Kokeilussa voi päättää vapaammin koulutustarjonnasta

Poke pääsi mukaan opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) ammatillisen koulutuksen toiminnanohjauksen kokeiluun, johon valittiin 40 koulutuksen järjestäjää eri puolilta Suomea. Hakijoita oli yhteensä 85.

Kokeilun tavoitteena on parantaa ammatillisen koulutuksen vaikuttavuutta ja laatua sekä lisätä koulutuksen järjestäjän, hallinnon ja alueen välistä vuoropuhelua ja mahdollistaa yhteisen tilannekuvan luominen.

Kokeilussa puretaan nykyistä jäykkää järjestämislupasäätelyä, ja uutena ohjausvälineenä otetaan käyttöön neuvottelumenettely, jossa OKM ja koulutuksen järjestäjä yhdessä tarkastelevat koulutuksen tavoitteita.

Valitut järjestäjät voivat jatkossa päättää koulutustarjonnastaan vapaammin, mikä mahdollistaa ketterämmän reagoinnin esimerkiksi alueellisiin työvoimatarpeisiin. Tämä vahvistaa opiskelijoiden työllistymistä ja jatko-opintoihin siirtymistä.

 

Lisätietoja:

koulutusjohtaja Marjo-Riitta Vainio, Poke Työelämäpalvelut, p. 040 512 4372

johtaja Jouni Kurkela, Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä/Poke, p. 040 589 1677

WindSoLab-hankkeessa on vuosina 2023–2026 luotu uusi, valtakunnallisesti merkittävä oppimisympäristö tuuli- ja aurinkoenergian huollon ja kunnossapidon koulutukseen. Hankkeen tuloksena Pokelle on rakennettu kokonaisuus, jossa voidaan kouluttaa alan osaavaa työvoimaa nykyaikaisilla laitteilla, digitaalisilla oppimisratkaisuilla ja XR-teknologiaa hyödyntäen.

Hankkeen keskeisenä tavoitteena oli nostaa tuuli- ja aurinkoenergiatuotannon teknisen osaamisen tasoa Pohjoisessa Keski-Suomessa vastaamaan työelämän kasvaviin tarpeisiin. Tätä varten WindSoLab-oppimisympäristöön hankittiin laaja valikoima koneita, laitteita ja oppimisympäristöjä, jotka kattavat keskeiset tuuli- ja aurinkovoimaloiden huollon ja kunnossapidon työtehtävät.

– Tavoitteena oli rakentaa oppimisympäristö, josta löytyvät kaikki keskeiset tuuli- ja aurinkovoimavoimaloiden teknologiat ja jossa opiskelijat voivat harjoitella aidonkaltaisissa työtilanteissa jo ennen työelämään siirtymistä, kertoo projektikoordinaattori Niklas Kupari.

Pilotointi varmisti laitteiden toimivuuden ja koulutuksen laadun

Hankkeen aikana hankitut koneet ja laitteet pilotoitiin vuoden mittaisessa pilottikoulutuksessa vuonna 2025. Pilottiryhmään valittiin yhdeksän eri taustoista tulevaa osallistujaa, jotka testasivat laitteita, oppimateriaaleja ja kokonaisuuden soveltuvuutta alan koulutukseen.

Pilotoinnin ja laitevalmistajien käyttökoulutusten tuloksena varmistettiin, että laitteet toimivat suunnitellusti ja että tulevat kouluttajat pystyvät hyödyntämään niitä opetuksessa. Pilottiryhmän palaute oli kokonaisuudessaan myönteistä.

– Koneet ja harjoitteet koettiin hyödyllisiksi ja WindSoLab arvioitiin hyväksi ja motivoivaksi oppimisympäristöksi. Palaute auttoi meitä kehittämään kokonaisuutta entistä käytännönläheisemmäksi hankkeen loppuvaiheessa, sanoo Kupari.

XR-teknologia ja Festo LX tukevat ajasta ja paikasta riippumatonta oppimista

WindSoLab-hankkeessa selvitettiin myös uusia osaamisen kehittämisen tapoja XR-teknologiaa hyödyntäen. Hankkeessa kartoitettiin ja arvioitiin noin 120 tuuli- ja aurinkoenergia-alalle mahdollisesti soveltuvaa XR-sovellusta, joista parhaat pilotoitiin osaksi opetusta. Tuloksena syntyi XR-matriisi, joka kokoaa hankkeen aikana tunnistetut sovellukset ja käyttökohteet.

Keskeinen osa kokonaisuutta on ollut myös Festo LX -verkko-oppimisympäristön käyttöönotto. Sen avulla teoriaopiskelu voidaan toteuttaa etänä ja omaan tahtiin, ja lähiopetuksessa keskitytään käytännön harjoitteisiin fyysisillä laitteilla.

– Festo LX yhdistää hyvin verkko-opiskelun ja käytännön tekemisen. Se tukee joustavaa opiskelua ja antaa opettajille hyvät työkalut seurata opiskelijoiden etenemistä, todetaan hankkeen loppuarviossa.

Onnistunut kokonaisuus tukee alan työvoimatarpeita

WindSoLab-hankkeen yhteenvetona voidaan todeta, että Pokelle on rakennettu toimiva ja monipuolinen oppimisympäristö, joka vastaa tuuli- ja aurinkoenergian alan turvallisuus- ja osaamisvaatimuksiin. Hankkeen tulokset jäävät pysyvään käyttöön ja tukevat sekä nuorten että aikuisten koulutusta uusiutuvan energian alalla.

– WindSoLab tarjoaa erinomaiset edellytykset kouluttaa osaavaa työvoimaa alalle, jonka merkitys kasvaa nopeasti Suomessa ja kansainvälisesti, sanoo Niklas Kupari.

Lisätietoja Windsolabista: https://poke.fi/windsolab

 

 

WindSoLab hankelogot